PATRIK. Te toiset myös, ottakaat vaari.
SOTAMIEHET. Kyllä me sen teemme.
PATRIK. Niin, ja kuulkaat lupaukseni. Jos kerran vielä olven henki mun leiriin jotain selkkausta saattaa, niin kuluessa kahdentoist pitkän tunnin ei tulkoon huulillenne tämän nesteen pisarata. Se olkoon tuomionne.—Mutta toivonpa teiltä kaikin tavoin oikeitten urosten käytöstä, niin toivon ja olen taas täydessä sovinnossa kanssanne, mun toverini ja veljeni sodan verisellä kentällä, ja mielin nyt tyhjentää seurassanne iloisen maljan, tyhjentää sen pohjaan asti. (Tuopit täytetään)
ANTON. Herra kapteeni piti eilen oivallisen puheen.
TOMMI. Vaiti vaiti!
PATRIK. (Seisten olvituoppi kädessä, ja samoin sotamiehet) Jaa, viritetty onpi sodan tuli, sankarjoukko kuni lohikärme ylös pohjaan kiemartelee, tahi matelee kuin iiliskotti harjasmetsä seljässä, harjasmetsä kirkkaista painetiista. Berlin, Berlin, sä jalo kaupunki, mun ennustukseni kuule. »Uhrilammas vavisten seisoo seppel päässä ja uhraaja tulee.» Niin ennustan ja kuulen korkuudesta. Kostottaren huudon: »tule tule!» Ja hän tulee. Ylös ylös kylmään Hyperboreaan tiemme kulkee, ja edellämme kiitää kipenöitsevissä vaunuissansa hirmuinen Ares, tykkijyskeen ja trumpupärinän rakastaja.
SOTAMIEHET. Eläköön Ares, eläköön Ares! Hurraa! (Heiluttavat hattujansa ilmassa ja Bonifacius vitsakippuansa)
PATRIK. Liehuvilla hiuksilla kiitää villityillä katsannoilla hänen rinnallansa Eris ja Enyo, ja hänen varsojansa ohjaa Doimos se kauhea ja Fobos toista kauheampa vielä.
SOTAMIEHET. Eläköön Fobos, eläköön Fobos, eläköön hän! Hurraa!
PATRIK. Hepä liehtarimme ovat pohjaan korkeaan ja jäiseen; ja vietettyämme ankaran helavalkean siellä puolyön valtakunnassa, me taas takasin loikerramme isiemme maahan kruutipoltetuilla poskilla, ja sankararvet otsissamme ja rinnoissamme. Eläköön isäinmaa ja sen uroslauma! Heidän kunnioiksensa nyt tyhjennän tämän maljan. (Juovat tuoppinsa pohjaan)