MAURA. Minä tunnen hänen, minä: koreaksi värjätty kärme myrkyllisellä kielellä, yksi vekama syntiä täys, ja suurin jumalansanan pilkkaaja. Mutta ah, sinä lunttu! kylläs kuultelisit vielä lukua ja sanaa.
MARIANA. (Erikseen) Marrittele marrittele; se ohitse virtaa samentamatta nuoren immen raikasta mieltä. Kohta olen sinusta vapaa, jaa kohta.
MAURA. Kuultelisitpa vielä hartaastikin vaihka seinän takana paukahtelevassa talvipakkasessa. Mutta ota siitä, koska tanssii ympärilläs perkeleitten lauma kuin laulava sääksiparvi.
TIMOTEUS. Tässä tulee heitä kuin sääkseä vaan.
TITUS. Tässä tulee Max ja Fuchs.
TIMOTEUS. Ja heidän seurassansa koko joukko pieniä ukkoja, niinkuin he kutsuvat ne muilta näkymättömät herrat.—Missä ovat pojat olleet, koska en ole nähnyt heitä kahtena vuorokautena?
TITUS. Lasareetissä. Sinä tiedät, he ovat juoneet yhdessä kolme kuukautta näkemättä yhtä ainoaa selvyyden päivää.
MAURA. Voi hirmut, voi hirmut!
TIMOTEUS. Välskärimme on aprikoinnut, että olvi, jonka ukot tällä ajalla ovat ryypiskelleet partaansa, tekis pienen järven, jonka pinnalla he molemmat vähäisellä venosella taitaisit itseänsä huvitella tointumiseksensa, rekolligerata itseänsä, näetkös.
TITUS. Ei siis ihme, että he nyt pitävät itsensä kenraaleina ja killistelevät ympärillensä, löylytellen pikku-tonttuja ja peikkoja.