TIMOTEUS. Myös pitävät he itsensä veljinä vaihka eri äiteistä mutta samasta isästä, ja toki, yksi heistä hautasi isänsä vuosi sitten ja toinen jätti pappansa vetelemään pikilankaa.—Kas kuinka rakkaasti he taluttavat toinentoistansa, ja tännenpä pyrkivät.
MAURA. Oltta kohden. Oltta heille! En pisaratakaan anna.
TITUS. Vähän täytyy heidän saada; sillä jyrkkä lopetus on vaarallinen, niin on välskärimme sanonut.
MAURA. Uskaltaisinko heille antaa?
TITUS. Ilman pelkoa; mutta saakoot kohtuudella.
MAURA. Siis vastakaat jos pahempata seuraa.—Voi heidän muotojansa!
TIMOTEUS. Kuin frouva Mauran simpulat tuolla torilla honkasella toikalla, niin hiivaa ja ilmaa täys.
MARIANA. Ja pieni nenä kuin punertaa kuin poltettu manteli sokerileipojan pöydällä.
TIMOTEUS. Hm!
TITUS. No no, ei nenästä puhuta mitään.—Mutta tuossa kumppanimme. (Max ja Fuchs, paljain päin, taluttaen toinen toistansa ja tuijotellen eteensä, tulevat)