MAURA. (Ottaa salmikirjan ja lukee, huiskutellen itseänsä) Hoh hoo!
TIMOTEUS. Ja jumalinen myös.
MAURA. Hoh hoo, tätä mailmaa! (Aina lukien)
TIMOTEUS. (Eriks.) Ah sinä noita-ämmä musta niinkuin saunan raunio ja kiukkuinen kuin ampiain! Ja hän on rakastunut minuun, sen tiedän varmaan. Ha haa, ennen naskalisäkin kanssa morsiusvuoteeseen kuin syleilemään tätä peikkojen patrunessaa. Mutta tahdonpa kanssas leikitellä ja leikitessä voida niinkuin Otaheitissä sekä ruuan että juoman puolesta. Niin; tyhmäpä on muotoni, mutta kas kuin löytyy toki, keltään luulematta, joku mitta vikkelyyttä täällä, luun ja nahaan välissä. (Laulaa)
»Wenn das die Preussen vüsten,
Das sie morgen sterben müsten.»
(Titus on nukkunut)
MAURA. No kas, toivos on nyt täyttynyt. Hän makaa makeasti. Mitä tahdot lapsikurjalle?
TIMOTEUS. Mitä meitistä oikein luulette, muori?
MAURA. Olettepa hyviä vihollisija.
TIMOTEUS. Mutta minusta erittäin?