MAURA. Paras viholliseni.
TIMOTEUS. Teidän ystävänne. Onneton se, joka uskaltaa päällenne vaan katsoa karsasti! Hänen manaan heti veriseen taisteloon.
MAURA. (Eriks.) Ihanat sanat! Mun aavistuksein visseydeksi muuttuu.
TIMOTEUS. Mä tahdon teille kertoa erään tarinan.
MAURA. Mä tahdon kernaasti kuultella.
TIMOTEUS. Kävit kerran sotaa vastaan toinentoistaan kaksi heimolaista valtakuntaa. Rynkäsipä äkisti vihollinen lauma viholliseen kaupunkiin ja otti siinä itsellensä majan. Kaupungissa oli eräs pulski muori ja majailipa luonansa myös eräs pulski sotamies, ja rupesitpa viimein nämät kaksi keskenänsä vaihettelemaan armahimpia silmäniskuja. Mutta kiiti taas joukko pois kuin leimaus ja katos kaupunkilaisilta tietämättömiin, mutta kas, koska vihdoin jällen rauha hengitti, niin, peijakas vie! astuipa eräänä koreana iltana sen pulskin muorin huoneeseen se pulski sotapussikka. Noo, kuinka kävi sitten? kysyy nyt frouva. Kuinka kävi? He ovat nyt samaa lihaa ja verta, ja sankari on ilonen ravintolan isäntä ja muori vielä ilosempa emäntä.
MAURA. Kas noita vaan.
TIMOTEUS. Se on tarina vaan. Mutta tarina, eikö se todeksi muuttua taida, muori kultasein?
MAURA. (Erikseen) No nyt hän on tehnyt lempensä ilmoituksen.
TIMOTEUS. Tarina, eikö se todeksi muuttua taida?