ANTON. Käykäät pois, mun rakkaat veljeni, minä rukoilen.
MAX. Sinusta olen aina pitänyt, sinusta ja Pikku-Hermannista. Olis minulla tyttäriä, niin teidät kohta valitsisin vävykseni.
FUCHS. Olis minulla kaksi kaunista tytärtä! Saata vaunumme tänne,
Anton.
ANTON. Ei, veljeni, ei.
FUCHS. Sinä sydämmeni veli. Ah! olis minulla talo ja kaksi kaunista tytärtä.
ANTON. Ei auttais sittenkään.
TOMMI. Ei vaihka lupaisit hänelle puolen taloas ja vanhimman tyttäres vaimoksensa, kuin kuningas itäisellä maalla.
FUCHS. Ei kuningas, ei; kenraalikin piisaa, ja siinäkin on liiaksi.
Haa, ne kavaltavat vintiöt! Kohta tekemään meitä näin suuriksi ukoiksi!
TOMMI. Ja tee kohta tekemään pieniä-ukkoja, te hunsvotit! Mutta pois nyt, muuton usutamme päällenne kaikki teidän pienet perkeleenne.
MAX. Katso itses, mies. Me olemme paastoneet kaksi vuorokautta, ja nyt ovat enkelit meidät piirittäneet kuin sulttaanin henkivartijat. Tässä seisomme kuin kaksi tulista muuria. Ken uskaltaa meitä lähestyä?