PATRIK. Vai näin te tahtositte elää, tansmestarit! Kyllä sitten kelpais. Me olemme Saksalaisia, koko mailman silmät on nyt teroitetut meitä kohtaan, jotka olemme Europan… (Lyö miekallansa Anttonia reiteen)
MAURA. Armahtakaat häntä, herra!
PATRIK. Jotka olemme Europan sivistyneimpä kansa. Tiedättekö siitä, te siat? (Anton vedetään ulos)
TITUS. (Pistää päänsä ikkunasta ulos) Nyt minä tulen.
TIMOTEUS. (Eriks.) »Nyt tulen minä, minun Jumalani.» (Kiertelee avainta kuin tahtoisi hän avata ovea) (Ääneensä) Se noiduttu lukko! (Naiset kiskovat Titusta ulos)
PATRIK. Te rahjut! käsittäkäät olevamme sitä kansaa, joka mailmalle toi tietojen valon, joka filosofian tulisoiton nosti korkuuteen, joka tutkisteli ja selitteli ihmissuvulle himpeän entisyyden kalliit hengenaarteet, sitä kansaa, jonka kieli kaikkialla maa-pallon kamaralla kaikuu, idässä, lännessä, pohjassa ja meress'. Tiedättekö, roistot, että olemme ihan tätä kansaa?—Ja te nyt saattaisitte saksalaiset häpeään? Patrikin komppani? Pois se! Ennen peittoon teidän maan mateleviksi. (Hakkaa miekallaan Titusta vinhasti reiteen) Kas näin minä teille annan, näin näin, kas näin!
TITUS. Herra kapteeni!
MAURA. Armoo armoo armoo!
PATRIK. Kyllä sitten kelpais. (Titus vedetään ulos. Tommi, 3:s sotamies ja pari muuta työnäsevät oven auki kovalla vauhdilla, Timoteus kiirahtaa selällensä, ja rynkäävät ulos yskien. Hätäkello on vaijenut, muutamia kaupungin asujamista kokounut teaterin perille)
MAURA JA MARIANA. (Yhtaikaa) Timoteus! (Tarttuvat Timoteukseen)