FUCHS. Kuka olis luullut Berlinin niin pian tuhaksi menneen?
MAX. Se paloi kuin rohdintutti, ja onpa tuskin enään kiveä kiven päällä siitä suuresta kaupungista. Mutta kuinka istumme tässä nyt ja missä istumme? Olimmehan äsken juuri tulisessa taistelossa keskellä sauvuvia raunioita. (Päivä hämärtyy)
FUCHS. Haa! Peittäkäät meitä, tunturit ja vuoret!
MAX. Miksi toivot niin?
FUCHS. Oi! me olemme jo toispuolella hautaa hämäryyden maassa. Keihästihän meidät molemmat yhtaikaa eräs partanen kranatööri siinä kadun ristissä.
MAX. Kaiketi olin sillon puoleksi jo kuollut haavoistani, koska en muista tätä. Siis käyskelemme, kurjat, nyt varjoina varjojen maassa!
FUCHS. Oo, oo! Mutta mikä on tämä seutu oikeammiten?
MAX. Ei rautahaarut eikä kanget helise vielä.
FUCHS. Eikä palmutkaan käsissämme liehu.
MAX. Me jossain keskisijassa istumme, vartoen tuomioomme.