Viimein tok' hämmentää taistelon tuiman
Kumppanein kirkas keihäs,
Kontio rinnassaan liehtovas, kuumas,
Tuntevi raudan kylmän
Ja kallistuu
Kinosvuoteellens,
Ja tummaksi katsanto käy,
Mi tulta ja liekkiä iski.
Kaatuneen ympäril seisovat miehet
Riemuten tunturilla;
Sieltä kun katsahdat puolehen päivän,
Allasi väikkyy mailma,
Ja säteetön
Pyörä auringon
Käy reunalla taivaan ja maan;
Ja haamottaa kaukaset metsät.
Saaliinens kotia rientävät viimein
Talvisen yösen loistees,
Kosk revontulien seppeli säihkyy
Taivahan otsal pohjas,
Ja kelmee kuu
Hymyellen ain
Tuol korkeal aholla käy
Ja paimentaa tähtien laumaa.
HELAVALKEA
Vuorella kaikuuvi riemu ja soitto
Helluntain kelmees yössä,
Ilosest karkelee nuorison liuta
Laattial kallioisel,
Helluntai-yön helavalkean leimues
Ja hohtaes korkuuden kiireen.
Mailmojen äärihin kantaavi silmä
Öiseltä kunnahalta,
Kaukaiset kylät ja kylien pellot
Vuorelta korkeelt nähdään,
Helluntai-yön helavalkean leimues
Ja hohtaes korkuuden kiireen.
Kuvataan seitsemän kirkkojen tornit
Vaalean taivaan rannalt
Ilosen nuorison kirkkaisin silmiin
Tulisel kalliolla,
Helluntai-yön helavalkean leimues
Ja hohtaes korkuuden kiireen.
Äänetön, hopeakiiltävä virta
Laaksossa kärmeileevi.
Pinnalla lentelee kirkuvat sorsat
Öisessä lemmen-leikis,
Helluntai-yön helavalkean leimues
Ja hohtaes korkuuden kiireen.
Öillisten liekkien lumovas loistees
Nähdessään neidon kasvot
Nyt moni poikainen polttavast tuntee
Lempensä ensimmäisen,
Helluntai-yön helavalkean leimues
Ja hohtaes korkuuden kiireen.
Nyt moni neitonen, kylmänä ennen,
Riutuen katsahtaavi
Puolehen poikaisen vaisuna yönä
Tunteilla armahilla,
Helluntai-yön helavalkean leimues
Ja hohtaes korkuuden kiireen.