Toki vakaana hän asteleevi
Jalolla ja tyyneel katsannol;
Hameliepeens tuulen siivil liehuu,
Keltakiharansa sinkoilee.
Hänen ympärilläns synkees laaksos
Tuli sinertävä välähtää,
Sillon kimmeltävän impihaamun
Näet kirkkaudes seisovan.
Harhaileevi neito sinnen tännen,
Salost jylhästä ei loppuu tul,
Öinen laakso murheellisest huokaa,
Kuni uhkais päivä tuomion.
Kohtaa häntä viimein vuori jyrkkä,
Mustat luolat vastaan tuijottaa,
Niinkuin tahtoisivat hänen niellä
Ahneest ammottaviin kitoihins.
Kun nyt seisoo impi mietiskellen,
Mihen kääntäisi hän retkensä,
Mikä ääni vuoren luolist kaikuu
Hirmuinen kuin murhan riehues?
Mitä kauheutta silmäns näkee
Tulen leimahtaes ukkosen?
Hirvei peikkoja ja kyöpeliä
Uumennoista rynkää kiljunal.
Ympär impeä he pyörötanssis
Häijyst irvistellen hyppelee,
Kiukun katsantoja viskeleevät
Öisen vaeltajan puolehen.
Mielel kamovalla, kasvoil kelmeilt
Impi seisoo heidän keskelläns,
Toki korkeuteen teroitetut
Lakkaamatta sinisilmät on.
Mutta korkuus jyrisee ja pauhaa,
Väsymättä myrsky riehuu ain,
Öinen laakso murheellisest huokaa
Kuni uhkais päivä tuomion.
Kirkuna nyt peloittava kaikuu
Karkelevain peikkoin joukosta,
Neito horjuu heidän keskellänsä,
Toki ylhääl viipyy katsantons.