— Nähkääs, hyvä herra, minun on ollut pakko puhua hieman varovaisesti, jotta en ilmaisisi julkisesti yksityisiä asioitani. Mutta kerta ne tulevat ilmi, ja silloin. — Näenpä tuossa ravintolan kyltin, ja totta puhuakseni, ei minua haluta mennä kauemmaksi.
— Ei, ei; tulkaa sinne, minne minä aion teidät viedä. Sinne on enää vaan lyhyt matka, virkkoi opas. — Tässä teidän ei olisi hyvä olla.
— On tarpeeksi hyvä, sanoi nuorukainen. En minä ole mikään nuori herra, jota on kasvatettu pumpuliin käärittynä. Jotain vähän suuhun pantavaa ja kupo olkia — siinä kaikki mitä tarvitsen. Kaikkein tärkeintä on minulle, että saan nämä molemmat seikat mitä pikimmin. Jumalan nimessä.
Ja hän astui sisälle suuresta ovipahaisesta, jonka yläpuolella riippui "Täysikuun" ravintolan kyltti.
— No hyvä; saatan teidät sinne, koska niin tahdotte, sanoi opas; ja hän seurasi Renzoa sisälle.
— Turhaa on teidän enempää vaivautua, vastasi Renzo. Kuitenkin, näin hän jatkoi, tekisitte minulle mieliksi, jos tulisitte juomaan kanssani lasin viiniä.
— Suostun kohteliaaseen tarjoukseenne, vastasi opas. Ja kuin paikan tuntija ainakin hän astui Renzon edellä, kulki pienen pihan poikki, lähestyi lasiovea, painoi säppeä, aukaisi ja astui sisälle kumppaninsa kanssa.
Huonetta valaisi kaksi lamppua, jotka riippuivat kahdesta katto-orsiin kiinnitetystä tangosta. Joukko henkilöitä, kaikki täydessä touhussa, istui penkeillä kahden puolen kaitaa ja pitkää pöytää, joka täytti melkein huoneen toisen pään. Siinä näki hajalla, missä auki käärittyjä lautasliinoja ja ruoka-annoksia; missä taas lyötiin pelikortteja pöytään ja siepattiin taas käteen, heiteltiin taas noppaa; pulloja ja laseja oli kaikkialla. Kieriskelipä pöydällä berlinga-, reale- ja parpagliola-rahoja, jotka, jos olisivat osanneet puhua, varmaankin olisivat sanoneet:
— Olimme tänä aamuna leipurin kassalaatikossa, tai jonkun mellakan katsojan taskuissa; tämä oli niin innostunut näkemään, miten yleiset asiat kehittyivät, ettei muistanut valvoa omia yksityis-asioitaan.
Melu oli suuri.