Lopuksi hän otti esille muutaman kultarahan ja painoi ne vahtipäällikön käteen, kehoittaen häntä pitämään niistä puolen ja jakamaan toisen puolen miehistölleen. Viimein hän Harmaan seurassa, joka niinikään oli luopunut pyssystään, alkoi jalan kiivetä polkua ylös.
Nuo kolme yllämainittua palkkalaisrosvoa ja "Järkyttäjä" — somia, huolellisesti meille säilytettyjä nimiä totta tosiaan! — jäivät Nimittämättömän kolmen rosvon ja tuon hirsipuuta varten kasvatetun poikaviikarin seuraan pelaamaan, ryypiskelemään ja kertomaan toisilleen urotöitään.
Eräs toinen Nimittämättömän roistoista, joka niinikään oli lähtenyt kiipeämään huipulle, saapui perille hieman Don Rodrigon jälkeen; hän katsoi tähän, tunsi hänet ja yhtyi hänen seuraansa. Täten hän säästi häneltä ikävän vaivan mainita nimeänsä ja tehdä selkoa itsestään jokaiselle vastaantulijalle, joka ei olisi häntä tuntenut. Kun Don Rodrigo oli saapunut ylös linnaan, jätettiin Harmaa portille, mutta Don Rodrigoa johdettiin synkkiä käytäväsokkeloita pitkin ja useiden salien läpi, joiden seinillä riippui pyssyjä, miekkoja ja tappurakeihäitä. Jokaisessa näistä saleista oli vartijana muutama palkkalaisrosvo.
Odotettuaan jonkun aikaa, hänet päästettiin sisälle siihen huoneeseen, missä Nimittämätön oli.
Tämä astui häntä kohti, vastaten tervehdykseen ja tähysteli tulijan kasvoja ja käsiä, kuten hänen oli tapana tehdä jo melkein vaistomaisesti, kun kuka tahansa, vaikkapa hänen vanhimpia ja enimmin koeteltuja ystäviään tuli häntä tervehtimään. Hän oli pitkä kasvultaan, laiha, auringon paahtama; kaljupää, harvat jälellä olevat harmaat hiukset ja kasvojen rypyt saattoivat luulemaan häntä melkoista vanhemmaksi kuuttakymmentä, minkä ikämäärän hän kuitenkin vastikään oli täyttänyt. Hänen ryhtinsä, liikkeensä, kasvonpiirteiden silmäänpistävä ankaruus, silmien synkkä, mutta vilkas tuli ilmaisivat ruumiillista ja henkistä virkeyttä, mikä nuoressakin miehessä olisi ollut jotain tavatonta.
Don Rodrigo sanoi tulevansa pyytämään neuvoa ja apua; hän mainitsi lisäksi joutuneensa vaikeaan yritykseen, josta kunniansa ei sallinut luopua, ja muistaneensa tuon miehen lupaukset, miehen, joka ei koskaan luvannut liikoja, eikä turhaan; ja sitten hän teki selkoa rikollisesta ja sekavasta juonestaan.
Nimittämätön, joka jo siitä tiesi jotain, vaikka epämääräisesti, kuunteli tätä selontekoa tarkkaavaisesti ja sellaisten juttujen harrastajana, sekä sentähden että siihen oli sekaantunut hänelle mitä vihatuimman henkilön, veli Cristoforon, nimi, joka oli tirannien julkinen vihollinen sekä puheissaan että voidessaan myös teoissaan.
Don Rodrigo, joka hyvin tiesi, kenen kanssa puhui, rupesi sitten liioittelemaan yrityksensä vaikeuksia: tuon seikan etäisyys, luostari, aatelisnunna!… Tätä nimeä mainittaessa Nimittämätön, ikäänkuin sydämeensä kätketyn pahan hengen käskystä, keskeytti äkkiä, sanoen ottavansa yrityksen hartioilleen. Hän pani tarkalleen kirjaan Lucia paran nimen ja hyvästeli Don Rodrigoa sanoen:
— Ennen pitkää saatte minulta ohjeen, miten teidän tulee menetellä.
Jos lukija muistaa tuota katalaa Egidiota, jonka asunto oli vallan kiinni siinä luostarissa, minkä turviin Lucia parka oli paennut, niin saakoon nyt tietää, että tuo Egidio oli Nimittämättömän kaikkein läheisimpiä ja uskaliaimpia rikostovereita. Sentähden tämä niin nopeasti ja varmasti oli antanut sanansa. Mutta heti kun hän oli jäänyt yksikseen, hän tosin ei sitä katunut, mutta tunsi siitä mieliharmia. Jo jonkun aikaa hän oli rikoksiensa vuoksi tuntenut, ei suorastaan tunnontuskia, vaan kyllästymistä. Kaikki ne rikokset, jotka olivat kokoontuneet — jos eivät varsinaisesti hänen omaantuntoonsa — kuitenkin hänen muistiinsa, sukelsivat siitä esiin joka kerta kun hän teki uuden rikoksen; ja ne kasaantuivat mieleen inhoittavina ja liian runsaslukuisina, vallan kuin jo ennestään epämukava taakka, joka kasvamistaan kasvaa. Jonkunmoinen vastenmielisyys, jota hän oli tuntenut ensi rikoksia tehdessään, mutta jonka sittemmin oli voittanut, ja joka myöhemmin melkein kokonaan oli haihtunut, ilmeni taas ja teki itsensä tuntuvaksi. Mutta noina ensi aikoina pitkän ja rajattoman tulevaisuuden kuvitteleminen ja virkeän elinvoimaisuuden tietoisuus olivat täyttäneet hänen mielensä huolettomalla itseluottamuksella. Nyt sitävastoin tulevaisuuden ajatteleminen saattoi menneisyyden esiintymään tuskallisemmassa valossa.