— En ole sitä koskaan niin hyvin tajunnut kuin tällä kertaa; säälin laita on hieman samoin kuin pelon; jos annatte sille jalansijaa, ette enää ole mies.
— No, miten tuo nainen saattoi sinua niin liikuttaa, että tunsit sääliä?
— Niin, armollinen herra! Ajatelkaapas! … niin kauan aikaa … itkeä, rukoilla ja katsella teitä silmiin … ja sitten käydä kalpeaksi, kuolonkalpeaksi! … sitten nyyhkyttää ja vielä rukoilla, ja sanoa sanoja, jotka…
— En huoli tuota naista tänne linnaani, ajatteli itsekseen
Nimittämätön. Tein väärin, kun annoin lupaukseni, mutta olen
luvannut … luvannut. Kun hän on kaukana täältä… Ja hän nosti
Haukkaan katseensa käskevän näköisenä.
— Heitä nyt hiiteen säälisi, hän sanoi, nouse hevosen selkään, ota mukaasi kumppani, kaksi, jos tahdot, ja ratsasta pysähtymättä, kunnes olet saapunut Don Rodrigon linnaan, tiedäthän. Sano hänelle, että hän heti paikalla lähettää … mutta heti, sillä muuten…
Mutta toinen ei värähteli hänen sisällään vielä käskevämpänä kuin ensimäinen ja esti häntä lopettamasta.
— Ei, hän sanoi hyvin päättäväisen näköisenä ja äänisenä, ikäänkuin alistuakseen tuon salaisen sisäisen äänen vallan alle. — Ei; mene levolle; ja huomisaamuna … teet, minkä sinulle käsken.
— Varmaankin tuolla naisella on liittolaisenaan joku taikahenki, hän sitten ajatteli jäätyään yksin seisomaan, liikkumatta, käsivarret ristissä rinnalla ja katse suunnattuna yhteen permannon kohtaan, johon korkeasta ikkunasta sisään lankeavat kuun säteet kuvasivat vaalean valokuvion, minkä paksujen rautaristikkojen varjo jakoi ruutuihin ja jonka ruutujen kehykset eroittivat runsaisiin pikkuosastoihin.
Hänen ajatuksenjuoksunsa jatkui:
— Haukka tunsi sääliä!… Huomenna, ja hyvin varhain, pois täältä tuo nainen. Täyttyköön hänen kohtalonsa, älköönkä hänestä sitten enää puhuttako; ja … — hän jatkoi yhä ajatuksissaan yhtä innokkaana kuin se, joka antaa käskyn tottelemattomalle lapselle, hyvin tietäen, ettei tämä kuitenkaan tule tottelemaan — älköönkä häntä sitten edes enää ajateltako. Älköönkä tuo kirottu Don Rodrigo tulko minua vaivaamaan kiitoksillaan, sillä … en enää tahdo kuulla puhuttavan tästä naisesta. Olen tehnyt hänelle tuon palveluksen yksinomaan sentähden, … että olen luvannut. Ja lupasin … sillä se on kohtaloni. Mutta saapa Don Rodrigo maksaa tuon palveluksen, se on varma…