Kuljetaan sitten Pahan-yön ohi. Ovella rosvoja, jotka kumartavat herransa nähdessään ja luovat uteliaita katseita hänen kumppaniinsa ja kantotuoliin.
Nämä henkilöt eivät tietäneet, mitä ajatella. Jo isännän kovin aikainen lähtö ilman saattojoukkoa oli tuntunut heistä kummalliselta. Hänen paluunsa ei ollut vähemmin kummallinen. Toiko hän saalista mukanaan? Entä miten oli hän sen saanut kynsiinsä aivan yksin? Ja mitä merkitsi tuo outo kantotuoli? Ja kenen taloon kuuluva saattoi olla tuo palvelijan virkapuku?
He katsoivat katsomistaan, mutta ei yksikään liikahda paikaltaan, sillä se oli käsky, jonka isäntä heille eleineen ja katseineen antoi.
Kiivetään ylös polkua, saavutaan linnaan.
Ne rosvot, jotka ovat linnan edustalla ja portilla, väistyvät oikealle ja vasemmalle jättääkseen tulijoille vapaan kulun. Nimittämätön antaa heille merkin, etteivät saa liikkua paikaltaan. Hän jouduttaa muuliaan, rientää kantotuolin ohi ja viittaa ohjaajaa ja Don Abbondiota seuraamaan. Hän astuu etupihalle ja sieltä sisäpihalle. Hän suuntaa kulkunsa pienelle ovelle, edentää luotaan viittauksella erään bravon, joka juoksee saapuville auttamaan häntä satulasta ja sanoo tälle:
— Pysy sinä siinä, äläkä päästä ketään lähemmäksi.
Hän astuu alas muulin selästä, ja ohjat kädessä hän rientää kantotuolin ääreen, lähestyy vaimoa, joka on vetänyt syrjään verhot, ja virkkaa hänelle puoliääneen:
— Lohduttakaa häntä joutuin ja selittäkää hänelle pian, että hän on vapaa, että hän on ystäviensä käsissä. Jumala on teitä siitä palkitseva.
Hän viittaa sitten avaamaan kantotuolin ja auttamaan vaimoa siitä alas.
Sitten hän lähestyy Don Abbondiota, ja kasvot niin kirkkaina, jommoisina tämä ei vielä ole niitä nähnyt eikä luullut koskaan niitä näkevänsä, ja ilme kuvastaen iloa siitä, että tuo hyvä teko viimeinkin on täyttymäisillään, hän ojentaa pastorille kätensä auttaakseen häntä alas muulin selästä ja virkkaa niinikään puoliääneen: