Mutta odottamatta vastausta hän uudelleen kääntyy Don Abbondion puoleen, joka on pysähtynyt parin askeleen päähän, hänkin vallan osaaottavaisen näköisenä. Lucia katselee häntä uudelleen ja huudahtaa:
— Te, herra pastori? Missä olemme? Voi minua poloista, pääni on vallan hämmennyksissä!
— Ei, ei, vastaa Don Abbondio; se olen todella minä. Rohkaiskaa mielenne. Näettehän, että olemme tulleet tänne teitä noutamaan. Olen todella teidän pastorinne, ja olen tullut tänne vartavasten ratsain…
Ikäänkuin äkkiä saaden jälleen entiset voimansa, Lucia silmänräpäyksessä kohosi pystyyn. Sitten hän vielä kerran kiinnitti katseensa noihin molempiin kasvoihin ja huudahti:
— Pyhä Neitsyt siis on teidät lähettänyt!
— Luulenpa niin itsekin, virkkoi kunnon vaimo.
— Ja voimmeko todella lähteä pois täältä? kysyi Lucia heikontaen ääntään ja näyttäen pelokkaalta ja salaperäiseltä. — Entä kaikki nämä ihmiset? … hän jatkoi huulet kokoonpuristuneina ja värähdellen pelosta ja kauhusta: Ja tuo herra!… Tuo mies! Hän oli minulle varmasti luvannut…
— Hänkin on täällä, omassa persoonassaan ja on tullut vartavasten meidän kanssamme, selitti Don Abbondio. — Hän odottaa tuolla ulkona. Lähtekäämme pian. Älkäämme antako sellaisen miehen odottaa kauempaa!
Silloin hän, josta puhuttiin, hiljaa aukaisi oven, tuli näkyviin ja lähestyi Lucia, joka vähää aikaisemmin oli halunnut häntä nähdä, joka ollen vailla muuta turvaa ei ollut halunnut tavata ketään muuta kuin häntä, ei nyt, nähtyään ystävien kasvoja ja kuultuaan heidän ääniään, voinut tukahuttaa äkillistä kammon tunnetta. Hän vavahti, pidätti henkeänsä, painautui kunnon vaimoon ja peitti kasvonsa hänen poveaan vasten. Nähdessään nuo piirteet, joihin ei edellisenä iltanakaan ollut voinut kiinnittää katseitaan, nuo piirteet, jotka nyt olivat kalpeat, vääntyneet, ja jatkuvista kärsimyksistä ja nälästä kituvat, Nimittämätön oli äkkiä pysähtynyt. Ja huomatessaan Lucian pelästyksen, hän muutaman hetken oli liikkumatta ja ääneti paikallaan. Sitten hän ikäänkuin vastaten siihen, mitä tyttöparka ei ollut sanonut, huudahti:
— Se on totta; antakaa minulle anteeksi!