— Sen tiedän, vastasi Renzo.
— Minäkin olen vihannut, minä, joka olen sinua soimannut sanasta, ajatuksesta; sen miehen, jota vihasin, jota vihasin sydämeni pohjasta ja kauan, sen miehen minä tapoin.
— Niin, mutta hän oli tuollainen pöyhkeä julmuri, tuollainen…
— Vaiti, keskeytti munkki; luuletko, että, jos olisi olemassa pätevää syytä, minä en olisi sitä kolmenkymmenen vuoden ajalla löytänyt? Oi, jospa voisin siirtää sinun sydämeesi sen tunteen, jota senjälkeen alati olen kokenut, ja yhä vielä koen tuohon mieheen nähden, jota vihasin. Jospa sen voisin! Mutta Jumala sen voi, Hän sen tehköön!… Kuule, Renzo. Hän tahtoo suoda sinulle enemmän hyvää, kuin mitä itse itsellesi suot. Sinä olet voinut tuumia kostoa, mutta Hänellä on tarpeeksi sääliä sinua siitä estääkseen. Hän osoittaa sinulle armoa, jota eräs toinen ei ole ansainnut. Sinä tiedät ja olet monesti sanonut, että hän voi hillitä sortajan käden; mutta tiedä myös, että hän voi pysäyttää kostonhimoisenkin käden. Ja luuletko sinä, että kun olet köyhä, kun sinua on loukattu, luuletko ettei Hän silti voi sinulta puolustaa ihmistä, joka on luotu Hänen kuvansa mukaan? Luuletko, että Hän antaisi sinun tehdä kaikkea, mitä ikinä haluat? Ei, sanon minä. Mutta tiedätkö, mitä voit tehdä? Saatat vihata ja syöstä itsesi turmioon. Saatat huonoilla tunteillasi itsestäsi poistaa kaiken siunauksen. Sillä miten asiasi onnistunevatkin, mikä onni saattaneekin sinulle hymyillä, niin ole varma siitä, että kaikki on kääntyvä sinulle rangaistukseksi, kunnes olet antanut anteeksi ja antanut anteeksi niin perinpohjin, ettet enää voi toistaa: tulen antamaan hänelle anteeksi.
— Niin, niin, sanoi Renzo liikutettuna ja vallan hämillään. Ymmärrän, etten koskaan todella ole antanut hänelle anteeksi. Ymmärrän, että olen puhunut kuin järjetön elukka, enkä kuin kristitty ihminen. Mutta nyt, armollisen Jumalan avulla annan hänelle anteeksi oikein sydämeni pohjasta.
— Entä jos hänet näkisit?
— Rukoilisin Jumalaa antamaan minulle kärsivällisyyttä ja nöyryyttä ja liikuttamaan hänen sydäntänsä.
— Etkö muistaisi, ettei Herra ole käskenyt meidän ainoastaan antaa anteeksi vihamiehillemme, vaan on myös käskenyt meidän heitä rakastaa? Muistaisitko, että Jumala on rakastanut tuotakin miestä, niin että on hänenkin edestään kärsinyt ristinkuoleman?
— Muistaisin, Hänen avullaan.
— No hyvä, seuraa minua. Sanoit: tulen hänet löytämään, ja todella olet hänet löytävä. Tule, niin saat nähdä, ketä kohtaan olet saattanut säilyttää vihaa sydämessäsi, kelle olet voinut toivoa pahaa, kelle sitä tahdoit tehdä, mitä elämää sinä herrana tahdoit vallita ja määrätä.