Ja tartuttuaan Renzon käsivarteen ja puristettuaan sitä niin vahvasti kuin vahva nuori henkilö, hän läksi liikkeelle. Ja rohkenematta mitään kysyä, Renzo seurasi häntä.
Ensimäinen, mitä katse sisään astuttaessa kohtasi, oli taustalla oljilla istuva potilas, mutta se ei ollut arveluttavan sairas, jopa se saattoi olla lähellä toipumistakin. Nähdessään isä Cristoforon, hän pudisti päätään, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: ei.
Munkki painoi alas päänsä surullisen ja alistuvan näköisenä.
Tällävälin Renzo antoi katseensa uteliaana ja levottomana kiertää muihin kojussa oleviin, näki kolme tai neljä potilasta, eroitti niistä yhden, joka makasi patjalla käärittynä komeaan aatelisvaippaan, kuin peitteeseen. Hän tähysti häntä, tunsi Don Rodrigon ja peräytyi. Mutta munkki antoi hänen uudelleen tuta kätensä kovaa puristusta, veti hänet tuon vuoteen ääreen, ja ojentaen kättään sen yli osoitti sormellaan siinä makaavaa miestä.
Tuo poloinen mies loikoi siinä liikkumattomana, silmät levällään, mutta katse tylsänä; kasvot kelmeät, täynnä mustia pilkkuja, huulet mustat ja turvonneet. Olisi luullut niitä kuolleen kasvoiksi, ellei raivokas vavahteleminen olisi ilmaissut sitkeätä elinvoimaa. Rinta kohoili tavan takaa vaivaloisesti hengittäen; ja oikea käsi, joka pisti esiin vaipan alta, puristi tätä sydämen kohdalta suonenvedon-tapaisesti sormilla, jotka olivat kuolon kalpeat ja päistään tummat.
— Nyt näet, sanoi munkki matalalla ja vakavalla äänellä. Se voi olla rangaistusta, mutta myös armoa, Sama tunne, mikä sinulla nyt on tuota miestä kohtaan, joka sinua on loukannut, on oleva eräänä päivänä sinua kohtaan Jumalalla, jota sinä olet loukannut. Siunaa häntä, ja sinä olet oleva siunattu. Neljä päivää hän jo on ollut täällä tajuihinsa tulematta. Ehkä Herra on valmis suomaan hänelle katumuksen hetken, mutta on kenties tahtonut, että sinä sitä rukoilisit. Ehkä Hän tahtoo, että sinä sitä rukoilisit tuon viattoman naisen kanssa. Kenties Hän myöntää armon yksistään sinun, ahdistuneen ja nöyrästi alistuvan miehen rukoukselle. Kenties tuon miehen ja sinun pelastus tänä hetkenä riippuu sinusta, anteeksiantamuksen tunteesta, säälistä … rakkaudesta!
Hän vaikeni; ja pannen kätensä ristiin, hän kumarsi päänsä niiden yli ja rukoili…
Renzo teki samoin.
He olivat jonkun hetken olleet tässä asennossa, kun kolmas kellonsoitto kajahti. Molemmat läksivät liikkeelle, ikäänkuin yhteisestä sopimuksesta, ja astuivat ulos kojusta. Toinen ei kysellyt, toinen ei vakuuttanut; heidän kasvonsa puhuivat.
— Mene nyt, virkkoi munkki, mene valmiina vastaanottamaan mitä ikinä saattaa tulla, joko vastaanottamaan armoa tai uhrausta ja ylistämään Jumalaa, mikä lieneekin etsintäsi tulos. Ja miten käyneekin, tule tuomaan minulle siitä tietoa: sitten me yhdessä kiitämme Herraa.