Renzo älysi heti, keneksi häntä luultiin ja että kulkunen oli väärinkäsityksen aiheuttaja. Hän oli harmissaan siitä, että oli yksinomaan ajatellut niitä ikävyyksiä, jotka tämän merkin avulla oli välttävä, eikä niitä, jotka sen kautta oli kohtaava. Ja heti hän mietti keinoa mitä pikimmin päästä pakoon tuolta henkilöltä. Hän nyökäytti hänelle moneen kertaan ja kiireisesti päätään, ikäänkuin huomauttaakseen hänelle, että oli ymmärtänyt ja että aikoi totella. Ja hän väistyi pois hänen näkyvistään, pujahtaen kojujen väliin.
Kun luuli olevansa tarpeeksi kaukana, hän päätti heti vapautua esineestä, joka oli saattanut hänet pulaan. Ja tehdäkseen tämän tempun ilman että häntä huomattiin, hän meni pieneen solaan, joka jäi kahden, niin sanoakseni selin toisiinsa olevan kojun väliin. Hän kumartui hihnaa irroittamaan ja kun hän näin nojasi päätään toisen kojun olkiseinään, sisältä kuuluva ääni kajahti hänen korvaansa…
— Oi taivas, onko se mahdollista. Koko hänen sielunsa on siirtynyt hänen korvaansa, hänen hengityksensä keskeytyy: — Niin, niin, se on tuo ääni!…
— Mitä pelkäisimme? sanoi tämä suloisen lempeä ääni; olemmehan kestäneet paljon pahempaa kuin ukonilmaa. Hän, joka on suojellut meitä tähänasti, tulee meitä nytkin suojelemaan.
Se, ettei Renzo nyt ääneensä huudahtanut, ei johtunut pelosta joutua huomatuksi, vaan siitä, että hän oli vallan hengästynyt. Hänen polvensa huojuivat hervottomina, hänen silmänsä himmenivät. Mutta tätä kesti ainoastaan hetken. Seuraavassa tuokiossa hän oli jalkeillaan, entistään vilkkaampana ja virkeämpänä. Kädenkäänteessä hän kiersi kojun, saapui sen ovelle, näki sen, joka äsken oli puhunut, näki hänet kumartuneena vuodepahaisen yli. Tämä nainen kääntyy melua kuullessaan, katsoo ja luulee näkevänsä edessään harhanäyn; hän katsoo tarkemmin ja huutaa:
— Oi, laupias Jumala!
— Lucia, olen sinut löytänyt. Sinähän se todella olet! olet elossa! huudahti Renzo, lähestyen vallan vapisevana.
— Oi, laupias Jumala! toisti vielä ankarammin vavisten Lucia. Sinä?
Mitä tämä merkitsee? Millä tavoin? … miksi?… Rutto!
— Minulla se on ollut. Entä sinulla?
— Minulla myöskin. Ja äitini?…