— Jumala olkoon kiitetty.
— Mutta … sanoi Renzo, tultuaan häntä tarpeeksi lähelle, voidakseen puhua puoliääneen: on olemassa toinen vaikeus.
— Mitä tarkoitat?
— Tarkoitan että… Tiedättehän miten hyvä tuo tyttöparka on; mutta joskus hän on hieman itsepäinen. Niin monen lupauksen jälkeen, kaiken sen jälkeen, minkä tekin tiedätte, hän nyt sanoo, ettei voi tulla vaimokseni, hän kun sanoo, nähkääs, että hän tuona kuuluisana kauhunyönä sai päänsä pyörälle, ja on, nähkääs, niin sanoakseni pyhittänyt itsensä Neitsyt Marialle. Seikkoja, joissa ei ole tervettä järkeä, eikö totta? Seikkoja, jotka voivat olla hyviä, jos niitä oikein ymmärtää tehdä; mutta meille, yksinkertaisille ihmisille, jotka emme tiedä, miten ne oikein ovat tehtävät … eikö totta, ne ovat järjettömiä.
— Sanoppas, onko hän kaukana täältä?
— Ei suinkaan; muutaman askeleen päässä kappelin tuolla puolen.
— Odota minua tässä hetkinen, sanoi munkki, ja sitten menemme sinne yhdessä.
— Varmaankin sitten saatte hänet järkiinsä…
— En tiedä mitään, poikaseni; minun täytyy kuulla, mitä hänellä itsellä on minulle sanottavaa.
— Ymmärrän, sanoi Renzo.