— Tuota noin … mitä minuun tulee … niin mikä muu syy?… En voi sanoa … mutta ei ole muuta syytä … jatkoi Lucia epäröiden, mikä osoitti kaikkea muuta kuin ajatuksen epävarmuutta. Ja hänen kasvonsa, jotka vielä olivat taudin vaalentamat, hulmahtivat äkkiä vallan punaisiksi.
— Uskotko, virkkoi munkki, luoden alas katseensa, että Kirkolla on oikeus pidättää ja päästää, riippuen siitä, jos seuraa suurempi hyvä, ne velat ja velvoitukset, joihin ihmiset ovat voineet sitoutua?
— Sen uskon.
— Tiedä siis, että meillä, joille on uskottu sielujen hoito tässä olopaikassa, kaikkia niitä varten, jotka meihin vetoavat, on mitä laajin valtuus kirkon puolelta, ja että minä siis voin, jos sinä sitä haluat, päästää sinut jokaisesta sitoumuksesta, oli se mikä tahansa, johon tämä lupaus sinua velvoittaa.
— Mutta eikö ole synti peruuttaa, katua Pyhälle Neitsyelle tehtyä lupausta? Silloin tein sen oikein sydämeni pohjasta … sanoi Lucia, ollen rajun mielenliikutuksen kiihoittamana niin odottamattoman yllätyksen, tai oikeammin toivon johdosta, ja samalla pelosta, jota vahvistivat kauan hänen mielensä täyttäneet ajatukset.
— Synti, lapseni? sanoi isä. Onko synti turvautua Kirkkoon, ja pyytää sen palvelijalta, että hän käyttäisi valtaa, jonka hän siltä on saanut, jonka hän Jumalalta on saanut? Minä olen itse ollut näkemässä, millä tavoin te olette johtuneet yhteen liittymään; ja totisesti, jos ikinä minusta on näyttänyt, että Jumala on suonut kahden ihmisen liittyä toisiinsa, niin olette te sellaisia. En saata käsittää, miksi Jumala nyt tahtoisi teitä eroittaa. Ja minä siunaan häntä siitä, että Hän minulle, arvoton kun olen, on antanut vallan puhua Hänen nimessään, ja päästää sinut vapaaksi lupauksestasi. Ja jos sinä pyydät minua julistamaan sinut vapaaksi lupauksestasi, en suinkaan estele sitä tekemästä. Jopa haluan, että sitä pyytäisit.
— Siis … siis! … minä sitä pyydän, sanoi Lucia, kasvoissa ilme, jota ainoastaan häveliäisyys himmensi.
Munkki viittasi Renzoa lähestymään; tämä seisoi etäisimmässä sopessa, tarkasti kuunnellen — eihän hän voinut muuta tehdä — tätä vuoropuhelua, joka niin suoranaisesti, niin mieskohtaisesti koski häntä; ja kun hän oli astunut lähemmäksi, munkki lausui, kohottaen ääntään, Lucialle:
— Kirkolta saamani vallan nojalla, julistan minä sinut vapaaksi neitseellisyyden lupauksesta, julistan kaiken sen, minkä sinä teit ajattelemattomasti, kumotuksi ja vapautan sinut kaikesta siitä velvoituksesta, jonka sen kautta olet voinut päällesi ottaa.
Lukija käsittää, millaista musiikkia nämä sanat olivat Renzon korvissa. Silmillään hän mitä hartaimmin kiitti niiden lausujaa; ja hän haki, vaikka turhaan, oitis Lucian katseita.