"Niin, minä olen teihin kokonaan ihastunut; oi, minä rakastan naisten oikkuja, olkoon ne vaikka kuinkakin kummallisia! Vielä viimeinen, todellakin viimeinen kysymys: Mitä pidätte rakkaudesta?"
"Minulla ei ole sen suhteen mitään varmaa mielipidettä, sillä tunnen tuon intohimon vain kuulopuheitten mukaan ja kirjoista. Tosin olen sitä kaipaillut, mutta en ole sitä koskaan osakseni saanut. Mieheni…"
"Miehenne?…"
"Niin, mieheni, jonka, ikävä kyllä, toista vuotta sitten kuoleman kautta kadotin…"
"Hän on kuollut! Kiitos sinulle, oikullinen sattuma! Hän on hyvin tehnyt, oli sangen viisaasti tehty, että hän kuoli!"
"Kuinka, herrani, te iloitsette onnettomuudestani?"
"Pelkästä itsekkyydestä vain! Tietäkää nimittäin, armolliseni, että olette minut kokonaan lumonnut, että teitä rakastan ja jumaloin!…"
"Mutta, herraseni, tämä käy jo liian pitkälle! Minun täytyy pyytää ettette laskisi leikkiä niin vakavista asioista."
"Oi, kunnioitettava rouva, minä en laske leikkiä; se on minulle katkeraa totuutta. Olkaa minulle niin suosiollinen että kuuntelette minua loppuun asti, niin tulette pian vakuutetuksi sanojeni todenperäisyydestä. Sitä tunnetta, jota ihmiset rakkaudeksi nimittävät, tunnen minä yhtä vähän kuin tekin. Kerran vain tunkeusi säde hehkuvaa rakkautta sieluuni hetkiseksi, mutta vain karkoittaakseen tähänastisen rauhani ja istuttaakseen sen tilalle sieluuni surua… Mutta jättäkäämme tämä…"
"Päinvastoin! Kertokaa minulle tarkkaan tämä kokemuksenne; se huvittaa minua."