"Ei ole muuta lisättävää", vastasin, tuhat kertaa kiroillen päätöstäni matkustaa keskellä yötä.
"Jos sinulle sopii, rakas vaimoni, niin voimme uudelleen astua vaunuihin."
Istuuduimme, ajaja asettui penkilleen ja vaunut läksivät liikkeelle, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
Puoliso puheli hellästi ja kuiskaavalla äänellä vaimolleen ja minun täytyi harmikseni kuunnella suuteloita.
Vähitellen selkeni taivas. Synkät pilvet heikentyivät hiljakseen ja alkava aamusarastus loi hiukan valoa avaruuteen.
Puolisot tutkivat uteliain katsein toistensa piirteitä.
"Voinko uskoa silmiäni?" huudahti nuori mies äärimmilleen hämmästyneenä, kun oli tullut niin valoisa, että hän saattoi erottaa rouvansa kasvot.
"Mikä sinua niin kovin hämmästyttää, rakas mieheni?"
"Tuo tuntematon nainen, jonka kaksi vuotta sitten Pestissä…"
"Jonka teatterissa näit ja rakastuit?"