"Oletkin sinä, herttainen vaimoni'"
"Sanoistasi tunsin itseni heti paikalla ja senvuoksi myönnyin niin pian ehdotukseesi."
"Mikä mieluinen hämmästys! Mikä autuus!"
He lankesivat toistensa kaulaan ja heidän ilonsa oli niin suuri ja sydämellinen, että minä sain omantunnon vaivoja: voisinko minä hävittää näin onnellisen suhteen, jos kohta se ei ollutkaan syntynyt niin ihan lain mukaisesti? Voisinko minä erottaa kaksi sydäntä, jotka tuntuivat olevan luodut toisiansa varten?
"Kiitokset, tuhannet kiitokset elämäni onnesta, jonka minulle olette valmistanut, ja tuhannet kiitokset sattumukselle, joka ohjasi teidät tälle matkalle!"
Tulisesti puristi mies kättäni ja kuvankaunis, nuori rouva lausui minulle hyvyydestäni — niinkuin hän suvaitsi sitä kutsua — kaikellaisia kiitossanoja.
Ja kuitenkin tiesi kumpikin että se, minkä olin tehnyt, ei suinkaan ollut tapahtunut minun ansiostani.
Nähdessäni tätä erinomaista riemua ja tavatonta onnea, muutin aikomukseni. Päätin tyytyä siihen mikä oli tapahtunut enkä siis ryhtyisi mihinkään, joka voisi olla vahingoksi.
Muutaman tunnin kuluttua saavuimme Miskolcziin ja vietimme siellä lukuisan ja loistavan perheen keskuudessa näin omituisella tavalla syntyneitä häitä. Matkustin siinä iloisessa tiedossa kotiin, että nämä häät oikeuttivat yhtä kauniisiin toiveisiin tulevaisuuden suhteen, kuin olisivat ne syntyneet säännöllisintä tietä maailmassa.
Mutta siitä huolimatta päätin vakavasti, etten siitä lähtein enään koskaan matkustaisi öiseen aikaan, ja tätä päätöstäni en todellakaan koskaan aijo rikkoa.