* * * * *
Näin sanoen lopetti pastori kertomuksensa.
"Ettekö ole koskaan sen jälkeen heistä mitään kuullut?" kysyi nuori herra Zsoltai, joka nyt vallan oli unohtanut Klara neidin kanssa käydyn silmäinpuhelun — sellaisella jännityksellä tarkasti hän vanhan herran huulia.
"Olen kyllä, ja olen sanomattomasti onnellinen voidessani ilmottaa teille, että tämä pariskunta on onnellisempi kuin moni niistä, joiden avioliitto on syntynyt kaikkein laillisimmalla tavalla."
"Epäilemättä on tämä historia varsin mieltäkiinnittävä, mutta jos saisin rehellisesti lausua…"
"Kyllä, kernaasti", virkkoi pastori, joka nähtävästi odotti vastaväitteitä.
"Epäilen kertomuksenne todenperäisyyttä. Nykypäivinä ei enään tapahdu sellaisia seikkailuntapaisia ja äkkinäisiä avioliittoja. Nyt ei riitä yksin mieltymys, vaan paremminkin määräävät perhe- ja varallisuussuhteet ihmisten ja sydänten toimintaa."
"Mutta jos kunniasanallani vakuutan kertomukseni todeksi?"
"Silloin täytynee minun se uskoa, joskin muuten olisin pitänyt sitä taruna."
"Te ette voi ettekä saa sitä epäillä, kun teille sanon, että tuo huimapäinen mies ja tuo herkkäuskoinen nainen eivät muita olleet kuin…"