Minun tietääkseni ei tiede tähän saakka ole tyydyttävästi ratkaissut tätä kysymystä.
No niin, kuulukoon se mihin kategoriaan hyvänsä, niin varma on, etten ole eläissäni vielä koskaan saanut kylläkseni syödä!
Tiedättekö, mitä merkitsee nähdä nälkää viisikymmentä vuotta? Ja nähtävästi olla nälkäinen hautaan asti? Sillä olen jo aikaa sitten heittänyt toivon tulla kylläiseksi.
En tahdo väittää, että olin tai olen niin köyhä, etten olisi ollut tilaisuudessa hankkimaan itselleni kaikkia niitä ruokia, joita tulisesti aavistava, vaan ei koskaan tyydytetty kylläisyyden tunne voipi keksiä — mutta voi! aina tuli este, joka teki tyhjäksi tämän suloisen unelman.
Jos minulla oli rahaa, puuttui minulta ruokaa: jos sitä oli, puuttui minulta aikaa päästäkseni päämaaliin, ja jos onnellinen sattuma salli, että nämä molemmat tekijät yhteensattuivat, valtasi minut vaistomainen häpeäntunne, joka pakotti minut vielä kahdennellatoista hetkellä ihmisellisen arvokkuuden nimessä laskemaan kahvelin kädestäni. Jos minä voitin tämänkin tunteen, ja olin päättänyt äärimmäisyyteen asti pysyä vankkana, silloin kieltäytyivät hampaani palveluksestaan ja alaleukani valtasi kuolettava lamautuminen.
Niin, elän siis kuin kirottu. Sen sijaan, että iloitsisin vatsasta, iloitsen danaiidien vuotavasta astiasta, ikuisesti tehden työtä, ikuisesti turhaan toivoen.
Nälän hirmuisia tuskia tuntevat vain harvat, sillä ne, jotka niitä tutkivat, kuolevat tavallisesti tähän opiskeluun. Näihin kärsimyksiin ei saata mitään verrata, ei hampaan- eikä päänsärkyä, ei ahtaan saappaan puristusta tai muuta senkaltaista kurjuutta. Raukkamaisuudesta en minä edelleen elä ja kärsi näin hirvittävää tilaa, vaan ainoastaan uteliaisuudesta. Jos kohta olenkin, kuten jo sanoin, hylännyt toivon saada kylläkseni syödä, niin ehkäpä kuitenkin voisi tapahtua ihme, jonka avulla pääsisin tilaisuuteen oppia tuntemaan tuota tunnetta, jota "kylläisenä olemiseksi" nimitetään.
Ei ole tapani koristaa itseäni vierailla sulilla enkä tahdo kivenkovaan väittää, että kaikki ne keinot, joita tuskieni lievennykseksi olen ottanut käytäntöön, olisivat omista aivoistani kotoisin. Minulla on paljosta kiittäminen sellaisten onnettomien traditsioneja ja kokemuksia, jotka minua ovat aavistaneet, mutta kehumatta uskaltanen väittää, että minä vieläkin näihin saakka tuntemattomilla uusilla ja vaikuttavilla resepteillä lisäsin ruokahalua turmelevien tai ainakin sitä hämmentävien taidekeinojen lukumäärää.
Maailmaa mullistavat paljastukset tällä alalla tulevat senvuoksi julkaistaviksi uudessa teoksessani: "Matkaopas nälkäisille", kärsivän ihmiskunnan hyödyksi ja opiksi. —
Tämän yleisen periaatteellisen johdannon jälkeen otan itselleni vapauden esitellä vähäpätöisyyteni arvoisalle yleisölle: