"Mutta arvoisa pastori, siitä ei tule mitään! Teidän täytyy vielä vähäksi aikaa suoda meille läsnäolonne iloa!"
"Niin kyllä, niin kyllä", huusivat muutkin vieraat yhteen ääneen.
"On ikävää, että minun täytyy kieltää, mutta se ei todellakaan käy päinsä. Olen väsynyt ja uninen, sillä olen viime yönä vain hiukan nukkunut."
"Kyllä minä saan hänet jäämään", kuiskasi herra Vidor korvaani. "Vanhalla herralla on pieni, mutta hänelle sangen mieluinen historia, jonka me tosin noin satakunta kertaa olemme kuulleet, mutta jonka hän kumminkin on valmis kertomaan. Tahdonpa muistuttaa häntä siitä ja saatte nähdä, että hän heti unohtaa viime yönä huonosti nukkuneensa…"
"Minulla on pyyntö teille, rakas herra pastori. Ettekö tahtoisi olla niin hyvä ja kertoa rakkaille vieraillemme historianne? Jos nyt lähdette, niin jäävät he kertomuksenne nautintoa vaille. Olen vakuutettu, että vieraamme ovat sen kuulemisesta hyvin huvitettuja."
"Mekin pyydämme hartaasti", huudahdimme minä ja herra Zsoltai, joka nähtävästi vasta lyhyen ajan oli tämän talon vieraana ollut.
Talon herra oli oikeassa: herra pastori ei enään ollutkaan väsynyt. Hänen poskensa punehtuivat ja nuoruuden hehkulla seurasi hän pyyntöämme.
"Mutta ensinnäkin täytyy minun nimen suhteen selittää, ettei se ole minun keksimäni, vaan…"
"Millaista vaatimattomuutta ja totuuden rakkautta!" huudahti nauraen suloinen talon rouva. "Antakaa sen nyt olla, herra pastori! Emme tahdo loukata vaatimattomuuttanne ja tunnustamme siis suoraan, että nimen alkupuoli on mieheni keksintöä."
"Minä olen vain tuo yhteenliittävä 'ja'", sanoi vanha herra salaperäisesti hymyillen.