Sitäpaitsi on sen säädyllisyys ja kauneudenaisti myöskin suuresti kehittynyt. Onko kukaan nähnyt aasin kuolevan? Julius Caesarin tapaan kätkee se maailman silmiltä kuolinkamppauksen hirmuiset värähdykset ja piiloutuu lehdikon varjoon.
Näkeekö sitä yhdistyksissä ja luennoilla, joissa toisinaan ikävästä torkutaan?
Sanalla sanoen — tarkotukseni ei ole antaa luonnekuvausta tai ylistyspuhetta pitää — aasi voipi Maria Stuartin tapaan sanoa itsestään: "Olen parempi kuin maineeni!"
Senvuoksi tuntuu minusta kunniavelvollisuudelta puhdistaa aasi, sillä senkautta puhdistan itsenikin.
Niin kauvan kuin muistan, on minua "aasiksi" kutsuttu: kimnaasissa, yliopistossa, yhdistyksissä ja vieläpä virastossanikin, jossa nämä mitä erilaatuisimmat elementit ainakin yhdessä asiassa olivat samaa mieltä, että nimittäin Paul Feher oli — aasi. Vieläpä nuo hävyttömät pitivät minua suurenakin aasina.
Oi, laupias taivas! Kuinka monta tuskaista hetkeä, kärsimyksiä ja nöyryytyksiä se onkaan minulle tuottanut, kunnes vihdoin olen kohtalooni alistunut ja olen niin pitkälle tullut etten pidä "aasin" nimitystä nöyryyttävänä ja solvaisevana.
Nyt olen rauhoittunut. Olen nyt sillä kannalla, että itsekin kutsun itseäni hiljaisuudessa aasiksi, vieläpä "vanhaksi" aasiksi, Viime aikoina ei minua enään ole tämän sanan merkitys harmistuttanut, vaan olenpa siitä ylpeäkin.
Olen senvuoksi tarttunut kynään, puolustaakseni yksityistä käytöstäni maailman edessä. Kun sanon "maailma", niin tarkoitan osastopäällikköäni, herra Nicolaus Tereutä, josta tulevaisuuteni riippuu, ja Klaraa, tuota ensimäistä ja ainoata olentoa, jota milloinkaan olen rakastanut.
Nämä molemmat ihmiset muodostavat minun maailmani — mistään muusta en välitä.
Kaikki muistoni kokoon senvuoksi yhteen, osottaakseni heille, kuinka ja miksi minä kaikkialla olen ollut aasi.