"Mitä tämä on? Missä ovat muut herrat?" huudahti hän vihaisesti.
Minun täytyi jotakin vastata ja niin sanoin etteivät herrat vielä olleet siellä…
"Se on siis kumminkin totta?" kysyi ministeri raivoissaan. "On siis totta, että herrat suvaitsevat näyttäytyä vasta keskipäivän aikaan? Kuinka?"
"Oi, esittelijät ovat kyllä jo neljännestä yli yhdeksän täällä!" tuumasin minä varsin ällistyneenä.
"Jo?" kysyi hänen ylhäisyytensä ivallisesti. "Ja entä herra sihteeri?
Hän tulee kait vasta keskipäivällä?"
"Oi ei, teidän ylhäisyytenne, suokaa anteeksi, kello kymmeneltä!"
"No, sepä todellakin on sievästi tehty!" murisi ministeri ja astui viereiseen kamariin, joka myöskin oli tyhjä.
Seuraavana päivänä alkoi tanssi. Hänen ylhäisyytensä vaati valtiosihteeriltä tiliä, tämä neuvoksilta, nämä sihteereiltä ja viimeksi mainitut meiltä. Oi, millaisia kiertokirjeitä meidän tuli allekirjoittaa!
Joskaan en tuntenut itseäni syylliseksi, en ainakaan syyllisemmäksi kuin muutkaan, niin pelästyin kumminkin kovasti, kun sihteeri, leimuavin silmin minuun katsoen, astui huoneeseeni.
"Kuka täällä eilen oli, kun ministeri tuli?"