"Siinä tapauksessa saanen pyytää teitä merkitsemään nimenne ja asuntonne tähän paperiin, esittääkseni sen komitealle."
Miksi tämä nuori mies tämän säännönmukaisen menettelyn vuoksi sotisopaan tarttui, sitä en tähän päivään saakka tiedä. Se kumminkin on varma, että hän kävi vihasta punaiseksi kuin krapu. "Sitä en tee", sanoi hän ylpeästi. "Me emme anna nimiämme seulottaviksi. Te voisitte lukea kunniaksenne, jos me olisimme tulleet!"
"Pyydän anteeksi", sanoin lepytellen, "minulla ei ole kunnia tuntea teitä, ja niin ei voi minun käskynmukainen menettelyni teitä loukata; kenen kanssa on minulla kunnia?"
"Kokonaan tarpeetonta!" huusi hän ja syöksyi ulos.
Iltapäivällä esitin asian komitean istunnossa; jokainen hyväksyi menettelyni, mutta pian tapahtui täydellinen mielipiteen muutos. Tuskin olivat komitean jäsenet neuvotteluun kokoontuneet, kun klubin palvelija ojensi puheenjohtajalle kirjeen.
Tämä repäisi kuoren nopeasti auki ja luki sisällyksen.
"Mitä tämä on?" huudahti hän kuolon kalpeana.
"Mitä on tapahtunut?" kysyimme kaikki kuin yhdestä suusta.
"Mitäkö on tapahtunut?" tuumasi puheenjohtaja katkeroituneena; "Hänen ylhäisyytensä luopuu tanssijaisten emännyydestä, nyt, kahdeksan päivää ennen juhlaa, jonka yhteydessä hänen nimensä on jo jokaisessa sanomalehdessä; kuulumatonta!"
Koko komitea väänteli epätoivoisena käsiään.