"Mutta miksi, taivaan tähden?" kysyivät useat äänet.
"Kuinka sen tietäisin?" virkkoi puheenjohtaja. "Kas tässä, lukekaa itse, hyvät herrat: hän kirjoittaa, että häntä on komitean puolelta kuulumattomalla tavalla loukattu. Mekö olisimme häntä loukanneet! Ha, ha, haa! Voi, teitä naisia!"
Minuutin ajan kesti ehdotonta hiljaisuutta, niin että saattoi kuulla sydänten tykynnän.
"Kuka kirjeen toi?" kysyi vihdoin puheenjohtaja klubin palvelijalta.
"Eräs kamarineitsyt, joka kertoi minulle, että armollinen rouva lienee senvuoksi vihastunut, kun ei hänen veljenpojalleen oltu annettu pilettiä."
Tunsin piston sydämessäni. Tunsin samassa, että olin jälleen tehnyt tuhmuuden. Jokainen katsoi puheenjohtajaan, joka parisen minuuttia oli aivan jäykkänä, sitten löi hän kämmenellään otsaansa ja heitti minuun musertavan katseen. Purskahtaen pilkallisesti nauramaan, huusi hän raivoten: "No, tämäpä oli vasta ääretön tyhmyys! Te olette aasi!"
Syväksi surukseni täytyi minun tehdä se huomio, että koko komitea oli samaa mieltä kuin hän.
Mitä se minua hyödytti, että ryhdyin kaksintaisteluun puheenjohtajan kanssa?
Hänen äänetön otsahaavansakin, jonka häneen löin, huusi minulle, hänet tavatessani: "Ääretön tyhmyys! Sinä olet aasi!"
Tähän päivään asti on aasi-nimitys minuun takertunut ja pelkään että se tulee seuraamaan minua hautaan asti…