Tällainen on aasinkarrieerini lyhyt historia.
Päättäkää nyt itse, herra neuvos, onko aasimaisuuteni mikään este tullakseni nimitetyksi vakinaiseksi esittelijäksi?
Ja te, neiti Klara, onko teillä rohkeutta ojentaa kätenne aasille?
Ehkä on jo tämä seikka, että teille kaikki kerron niin perinpohjin ja ilman salaamista, suurta aasimaisuutta!
Mutta nähkäähän! Kun tiesin, että te tunsitte pilkkanimeni, tahdoin lyhyesti kertomalla elämäni saattaa teidät vain siihen tilaan, että itse voisitte päättää, kannanko oikeuden ja kohtuuden mukaan tätä pilkkanimeä vai vallinneeko tässä ehkä kuitenkin jokin erehdys.
* * * * *
Herra neuvos ei kauvan viivyttänyt vastaustaan; en tiedä, oliko kohtaloni tuntemus vaiko muitten syitten sarja vaikuttanut sen — tosiasia on, että kaksi viikkoa sen jälkeen nimitettiin minut vakinaiseksi esittelijäksi. Ja siinä virassa olen vielä. Valehtelisin, jos epäilisin, että olisin jokin poikkeus, enkä tuntisi mitään kunnianhimoa enkä luulisi voivani päästä vieläkin pitemmälle, mutta minä en antaudu minkään luulon valtaan ja tiedän, että minä joka tapauksessa vuosien kuluttua saan kunniasihteerin nimen — toivon vasta monen vuoden perästä — joutuessani eläkettä nauttimaan, "monivuotisen uskollisen palvelukseni" palkkana.
Sillä että aasi nimitetään vakinaiseksi esittelijäksi, on tosin julkeata, mutta ei niinkään harvinaista; mutta että aasista tulisi sihteeri, niin sellaista ei ole vielä koskaan sattunut eikä tule koskaan tapahtumaankaan.
On selvää, että Klara kolmisen päivää nimitykseni jälkeen tuli morsiamekseni. Uskalsin pyytää hänen kättänsä ja sain sen. Tuo suloinen lapsi vakuutti vielä minulle, että hän on onnellinen ja ylpeä, sillä minä olen muka maailman rehellisin mies ja olen aina pysyvä sellaisena. Pitikö tämän lohduttaa minua aasimaisuudestani, sitä en ole koskaan saanut selville, sillä me emme ole tästä asiasta milloinkaan puhelleet.
Kihlaukseni herätti tietysti koko osastossa suurta huomiota. Koko maailma oli hämmästyksissään, kun en minä koskaan tanssinut, en käynyt milloinkaan tanssiaisissa eikä kukaan tiennyt tuttavuudestani Klaran kanssa mitään — vaikka sitä oli jo kestänyt viisi vuotta. Enimmin hämmästynyt oli päällikköni, herra neuvos. Hän kutsutti minut huoneeseensa ja kysyi: "Onko totta, että aijotte mennä naimisiin?"