Szivakin kirje todensi tosin vaimoni sanat; mutta kuka takaa minulle, että hän oli ainoa kävijä eilen? Eikö kukaan ollut poissaollessani Lovisani luona? —
Minun täytyi saada varmuus! Soitin palvelijatarta.
"Te näytte potevan muistinheikentymistä!" huudahdin hänelle. "Miksi ette ole ilmottanut minulle, että eilen illalla vielä toinenkin herra tahtoi minua puhutella?"
"Vielä toinenkin herra? Siitä en mitään tiedä, armollinen herra!" sanoi hän niin avomielisesti, ettei siihen jäänyt epäluulolle sijaa.
"No hyvä, saatte mennä! Pyydän kuitenkin, että minulle ilmoitatte, niin pian kuin joku täällä käy, jollen itse satu olemaan kotona."
Szivak ei ollut mikään naisviettelijä — seitsemänkymmenenviiden vuoden vanha mies, joka tuskin enään osasi kävellä ja puhua, mutta joka halusi puhutella minua liikeasioissa — hänelle ei minun kannattanut olla mustasukkainen!
Vähitellen aloin hävetä. Pidät itseäsi maailmanmiehenä, ja kumminkin menet yksinkertaisimpaan satimeen.
Kuka ottaisi nimettömän kirjeen vakavasti huomioonsa!?
Lienee kuitenkin parasta hiukan muuttaa elämäntapojani ja vain harvoin viettää jokunen ilta kodin ulkopuolella! Ei ole koskaan hyvä, että vaimo tietää, että siihen ja siihen aikaan ei mies ole kotosalla. Sitten täytyy myöskin maailman takia jotain tehdä! —
Tein työtä koko iltapäivän läpeensä enkä illallakaan noussut kirjotuspöytäni äärestä.