Noin kahdeksan aikaan illalla astui vaimoni huoneeseeni.
"Kuinka! Sinä olet vielä kotona?" kysyi hän hämmästyneenä. "Luulin, että olit jo klubilla."
"En tunne itseäni tänään oikein terveeksi, ja sitäpaitsi on minulla aika paljon tehtävää; en sentähden menekään ulos."
"Ethän toki ole sairas? Kuinka otsasi on kuuma ja kätesi kylmä!"
"Enkä ole, päätäni vain vähän pakottaa."
"Paul raukka! Kiiruhdan valmistamaan sinulle lasin virvoitusjuomaa; saatpa nähdä, että se tekee sinulle hyvää."
Gasellin tavoin juoksi hän huoneesta ja palasi pian takaisin, tuoden virvoitusjuoman.
Sillä olikin itse asiassa hyvät seuraukset; se virkisti minua silminnähtävästi.
"Älä nyt enään rasita itseäsi työllä! Turmelet vielä silmäsikin. Tule, jutelkaamme vähän, tai, jos sinua paremmin miellyttää, niin pelatkaamme pikettiä; minäkin ymmärrän sitä hiukan. Olen sen oppinut sinun takiasi, mutta olet paha, kun et ole sitä kanssani vielä pelannut etkä niin ollen ole pannut minua koetukselle."
"Sinäkö pikettiä oppinut? Ja keneltä?" kysyin kummissani.