"Se on salaisuus! Vaan enhän minä sinulta mitään salaa — Kustaa veljeltäni."
Koska en tahtonut olla mikään pelinhävittäjä, istahdin hänen kanssaan pelaamaan. Mikä yllätys! Hän osottautui aika piketinpelaajaksi ja voitti minut nopeasti kolme kertaa perätysten.
Ilta kului ihmeen nopeasti ja pitkään aikaan ei illallinen ollut maistunut minulle niin hyvältä, kuin tänään.
"Huomenna pelaan, jos niin tahdot, kanssasi tarokkia, jonka Kustaa minulle myöskin on opettanut. Olin utelias näkemään, miksi sinä sitä sellaisella innolla klubissa pelaat. Se onkin itse asiassa oikein huvittava peli."
Seuraavana päivänä pelasimme tarokkia, ja minä huomasin ihmeekseni, että Lovisa tässäkin oli taituri.
Niin kului viisi päivää, ilman että — sen huomasin hämmästyksekseni — olin klubissa käynyt.
No niin, tänään täytyy minun kuitenkin mennä sinne, jos…
Niin jos…
Miksi en sitä tunnustaisi! Muisto noista kirotuista nimettömistä kirjeistä pyöri yhä aivoissani. Kun kello soi, sain aina kiivaan sydämentykynnän, ja kun kotiin tulin, kääntyi katseeni heti pöydälle, nähdäkseni, oliko siellä noita pelätyitä kirjoituksia.
Minä läksin kumminkin klubiin.