Tänäpäivänä, ajatellessaan näitä kaikkia, näki hän asiat aivan samassa valossa kuin ennen eilistä päivää ja koko aikana puuhatessaan Jessenin kanssa, nimittäin että oli hyvin mukava saada Katja Thorsen naimisiin tuollaisen vähäpätöisen miehen kanssa.
Hän ajatteli melkein säälillä Julia Krögeriä; ja senhän saattoi hän nyt levollisesti tehdä. Mutta tuo toinen, tuo kaunis eroitettu?… Niin, jospa hän koskaan voisi tulla kostetuksi.
Törres pukeutui, ja yhä enemmän tunsi hän kiitollisuutta Jumalaa kohtaan, joka oli viimeisessä silmänräpäyksessä estänyt häntä syöksemästä perikatoon. Sitten otti hän esille kirjansa ja paperinsa, merkitsi vekseleitä ja lainoja, joiden piti piakkoin lankeeman, ja kirjoitti ylös velkojat, joita hänen asioitsijansa päivän kuluessa piti käydä karhuamassa.
Hän tutki kauvan aikaa yhtä kirjoistaan, johonka oli merkitty Cornelius Knudsenin vekseleitä, niin hyvin hänen omiaan kuin yhteisiä Brandtin ja Jessenin kanssa. Paitsi takaussitoumuksia Anton Jessenille oli siellä vielä pari pientä vekseliä, jotka rouva Knudsen oli allekirjoittanut auttaakseen entistä kauppapalvelijaansa.
Hän tuli totiseksi, söi aamiaisensa ja vaipui ajattelemaan laskujaan ja papereitaan. Se saattoi kyllä kestää kauvan, mutta hän ajatteli Jaakoppia ja seitsemää vuotta; niin kauvan ei se missään tapauksessa voisi kestää!
Nyt hän saapui rouva Knudsenin luo vasta pankki aikaan. Puotiin oli tullut neiti Thorsenin serkku, myöskin neiti Thorsen, sitä paitsi eräs toinen nuori nainen ja juoksupoika Reinert'istä oli kehittynyt pumaadatukkainen puotipoika. Kauppaliike oli suurentunut niin että konttoorissa oli aina tehtävää ja Törres oli vähitellen anastanut siellä koko työn, vaikka rouva Knudsen yhä vielä säilytti johtajapaikkansa pulpetin ääressä.
Mutta Törres'in työkyky ja nuoruus tekivät rouvaan yhä paremman vaikutuksen. Hän saattoi joka päivä lähteä konttoori paikalleen levollisena ja kylmänä niin kuin ei mitään olisi tapahtunut, mutta kumminkin heräsi hänessä hermollista levottomuutta, nähdessään tuon voimakkaan miehen puuhailevan aina läheisyydessään, työskentelevän edestään kuin palvelija, ja tottelevan hänen käskyjään, vaikka hän itse asiassa tunsi olevansa hänen valtansa alla.
Rouva oli nyt joutunut erilleen vanhasta ystävästään ja neuvonantajastaan Gustaf Kröger'istä, tietämättä itse siihen muuta syytä, kuin että se oli tapahtunut Törres'in tähden. Heistä ei ollut tullut vihollisia; eivät he koskaan olleet sanoneet toisilleen pahaa sanaa, mutta he eivät voineet saavuttaa enään tuota toverillista väliä. Kröger oli sitä koettanut, mutta se ei onnistunut; he tunsivat molemmat että siinä oli jotakin käyrää, että heidän välilleen oli tullut jotakin, joka rikkoi suhteen.
Nyt ei enään koskaan tapahtunut että Kröger olisi juossut paljain päin heidän puolelleen juttelemaan, tahi pyytämään allekirjoitusta papereihinsa. Nyt lähetettiin juoksupoika vekseleitä tuomaan ja tämä oli aina kiusallinen hetki, sillä Vold merkitsi ne aina täsmällisen tarkkaan vekselikirjaan, vaikka ne olivat ainoastaan endossementtiä; hän vertaili summia kerta kerralta ja kyseli säännöllisesti joka paperista, oliko se allekirjoitettava.
Ja sen teki hän tavalla, joka loukkasi ja huolestutti rouva Knudsenia. Kerran sanoi hän: noita Brandt'in vekseleitä lisääntyy yhä. Rouva Knudsen säpsähti; hän oli itsekin huomannut tuon alituisen selailemisen vekselipakoissa ja juoksun pankeissa, jota ei hänen miehensä aikana ollut tapahtunut. Mutta herra Vold'illa mahtoi olla oikein, sanoessaan, että niin oli tapana tähän aikaan, ja että Krögerkin teki samoin. Jospa hän kuitenkin olisi kysynyt neuvoa Krögeriltä.