Mutta Törres hillitsi vielä kerran itsensä, otti pienen sulhasen ja työnsi hänet vaunuihin tavalla, joka saattoi herra Jessenin heti muuttamaan käytöstään ja kohteliaasti, mutta kylmästi tahtoi hän huomauttaa kauppapalvelija Voldille, että kaikki oli maksettu.
Törres löi oven kiinni ja huusi raivoissaan kuskille: "Anna mennä!"
Ja ikään kuin hänen intonsa olisi mennyt hevosiin, puhalsivat ne menemään, ja morsiusparin vaunut poistuivat äänettöminä pehmeillä notkuvilla vietereillä.
Mutta Törres riensi sisään, antoi uutta vauhtia tanssille, riehui ja joi valoisaan aamuun asti.
XIV.
Kun Törres seuraavana aamuna heräsi, muisteli hän vastenmielisyydellä eilistä iltaa, jolloin hän taaskin oli paljastaa itsensä uudella skandaalilla.
Mutta kun yön usvat olivat vähitellen hälventyneet, ja asiat alkoivat esiintyä oikeassa valossaan huomasi hän suureksi ilokseen ettei mitään vaarallista ollut tapahtunut, ei ainakaan sen pahempaa kuin että koko tapaus pian unohdettaisiin vallattomana kujeena.
Mutta hän vapisi ajatellessaan, kuinka vähällä hän oli ollut nousta morsiusvaunuihin. Hän istui sängyssään ajatellen kauvan aikaa, ja tuli lopulta siihen päätökseen että vaarallisinta naisissa on se että he ovat välttämättömiä. Heidän ollessa mukana ei mikään lasku ole varma ja mukana täytyy heidän olla.
Nyt oli hänellä suunnitelmansa niin selvänä edessään ja niin varmaan päätetty. Monen kuukauden kestäväisyyden ja harkitsemisen kautta oli hän solminut ensimäisen solmun, hän oli saanut aikaan Jessenin kauppaliikkeen ja naimisen, eikä hän itse ollut sittenkään sen pitemmälle päässyt kuin että oli vähällä pilata kaikki.
Ja tämä kaikki naisen tähden, johonka hän itse asiassa oli jo kyllästynyt, ja joka oli ja tuli olemaan hänen, milloin vaan tahtoi. Mutta häveten muisteli hän Jaakoppia, joka oli nurisematta palvellut seitsemän vuotta Rakelin vuoksi.