Kröger istui yksin konttoorissaan, vanhana ja väsyneenä, Hänen punertavat kasvonsa olivat nyt vaaleat ja veltot.
Hänkin oli jo kuullut Anton Jessenin vararikosta, ja vaikka ei hänellä ollut muuta yhteyttä Anton Jessenin kanssa kuin tuo allekirjoittamansa takauskirja, oli hän kumminkin tänä aamuna aivan masentunut. Sillä hän tiesi että Cornelius Knudsen seisoi paljon lähempänä Jesseniä ja jos Knudsenin luotto tulisi siitä kärsimään, olisi Brandtin liike lopussa; kehenkään muuhun ei hän voinut turvautua. Ulkomaalaiset kauppahuoneet olivat vähitellen vetäytyneet pois ja C. Knudsen oli ainoa nimi hänen vekseleissään.
Mutta pahinta kaikista oli, että tuo kirottu poika oli syypää kaikkeen ja samassa kun Kröger löi nyrkkiään pöytään ja kirosi häntä, seisoi hän ovella ilmi elävänä hänen edessään.
Kröger hillitsi itseään ja vastasi ainoastaan mutisten vieraan tervehdykseen.
Törres pani pois hattunsa ja keppinsä, niinkuin maltillinen liikemies ainakin, istuutui pöydän ääreen ja veti esille ylöspanokirjasensa, joka oli täynnä papereita.
"Tiedätte varmaankin että Anton Jessen on lakkauttanut maksunsa."
Kröger nyökäytti päätänsä.
"Mutta ette varmaankaan tiedä, että tämä vararikko tulee olemaan kova isku yhteiselle ystävättärellemme, rouva Knudsenille."
Yhteiselle ystävättärellemme! Vai niinkö pitkälle se jo oli mennyt, että hänen entinen rakastettunsa oli nyt yhteinen ystävätär hänelle ja tuolle — hm — hm. — Hän pysyi levollisena, mutta hänen sisunsa kiehui.
Törres huomasi sen, ja mielihyvällä, jota ei edes viitsinyt peittää, otti hän levollisena paperinsa esille. Tämä silmänräpäys, ja tämä tapaus samassa huoneessa, mistä hänet kerran ajettiin ulos kuin koira, oli tuo kauvan ajateltu kosto, josta hän nyt nautti täydestä sydämestään.