Rouva Knudsen katsahti taaksensa ja sanoi: ei kiitoksia! Hän käveli edestakasin ikkunan ohi. Sade pieksi ikkunan ruutuja ja kaasuliekit, jotka juuri olivat sytytetyt, häämöttivät epävarmasti likasilla kaduilla.
Krögerin luo ei hän voinut mennä. Heidän väliinsä oli tullut niin paljon. Ja hän tiesi hyvin mitenkä Kröger ottaisi hänet vastaan, hän, joka ensi hetkestä oli varottanut häntä Voldista. Hän tunsi ettei voisi vastustaa sitä epäluuloa, joka kaikesta huolimatta kasvoi yhä ja väijyi pimeydessä häntä joka nurkasta sillä aikaa kun aika yhä kului, eikä kukaan soittanut etehisen kelloa.
Hän nousi äkkiä ylös, meni konttooriin ja sytytti kaasun. Siksi taitava kauppamies oli hänkin, että saattoi tehdä yleiskatsauksen asemaansa, jos vaan tahtoi.
Mutta saatuaan raskaat kirjat valkeata pitävästä kaapista alas pulpetille, vaipui hän hermottomana niiden päälle, ikään kuin miehet olisivat jättäneet hänet oman onnensa nojaan asioissa, joita ei hän ymmärtänyt.
Aikaiseen maanantai aamuna istui hän yhä vaaleana ja levottomana konttoorissa. Hän ei ollut maannut koko yönä. Edessään oli hänellä kokeita järjestettyyn yleiskatsaukseen liikkeen asemasta, mutta hau ei voinut saada mitään selkoa kokonaisuudesta, näki vaan numeroiden kasvavan summiksi, joista ei hänellä ollut aavistustakaan.
Törres Vold tuli myöskin aikaiseen puotiin. Kuultuaan hänen askeleensa puodista, olisi rouva Knudsen tahtonut paeta omaan huoneeseensa. Hän ei uskaltanut olla kahdenkesken tuon miehen kanssa; hän ei uskaltanut katsella häntä silmiin, sillä hän pelkäsi keksivänsä jotain kauheata. Mutta hän jäi kumminkin istumaan kuin kiinni kasvettunut paikalleen, kirjojensa yli kumartuneena. Törres oli toivonut saavansa olla yksinään konttoorissa hetkisen, mutta kun hän näki rouva Knudsenin niin vaaleana ja liikutettuna, sanoi hän:
"Huomaan että tiedätte kaikki, rouva Knudsen."
Hän oudoksui itse ääntänsä, sillä hän oli aikonut sanoa jotakin aivan toista, mutta rouva Knudsen, joka huomasi heti hänen epävarmuutensa, aavisti silmänräpäyksessä koko petoksen, ja avuttomuudessaan sanoi hän hiljaan, katsomatta ylös:
"Tahdotteko mennä kutsumaan herra Krögeriä luokseni?"
Törres oli iloinen päästessään ulos jälleen. Lähteä Gustaf Krögerin luo näin hyvin varustettuna, — nyt oli koittanut tilin päivä ja voitto saavutettu. Koston suuri päivä, jonka tähden hän vuosikausia oli työskennellyt, oli nyt käsissä.