Hän alkoi puhua ja surkutella onnettomia oloja, kaupunkia ja yksityisiä henkilöitä, mutta Törres, joka ei välittänyt kuunnella tuota pitkää esitystä, kääntyi konsuli Within puoleen, joka kirjoitti pöytäkirjaa.
"Siis hyväksytään minun ehdotukseni."
"Yksimielisesti", vastasi pankinjohtaja Christensen totisesti. —
Sunnuntai aamupäivällä keskusteli rouva Knudsen kirkossa erään naisen kanssa, joka kertoi että Anton Jessen tulisi varmaan tekemään vararikon. Hänen miehensä oli sen itse kuullut konsuli With'iltä edellisenä iltana klubissa.
Rouva Knudsen meni kirkosta suoraan Voldin asuntoon jossa hän ei koskaan ennen ollut käynyt. Mutta paksu Bertha, joka nyt palveli täällä, ilmoitti että herra Vold oli poissa, eikä tulisi päivälliseksikään kotiin, tuskimpa ennen iltastakaan.
Rouva Knudsen istui yksin päivällispöydässä tänään. Mutta hän ei syönyt mitään; istui vaan ja ajatteli eli käveli edestakaisin huoneessa ja odotti. Jos jotain sellaista oli tekeillä, niin olisihan Vold'in pitänyt tietää siitä, ja siinä tapauksessa tulla hänen luokseen yhdessä keskustelemaan mitä olisi tehtävä.
Mitenkähän asiat nyt oikeastaan ovat? — Ja kuinka pitkälle on hän joutunut Jessenin papereissa? Ikävällä muisteli hän kuinka hänen miehensä, joka aina oli häntä kiittänyt, kumminkin sanoi, ett'ei hänestä koskaan hyvää kauppamiestä tulisi. Mutta siihen aikaan kun Kröger oli vielä hänen neuvonantajansa, oli hän sentään ollut paljon rauhallisempi; nyt ei hän tietänyt kerrassaan mitään.
Hän ei epäillyt vielä mitään pahaa Törres Voldista, vaan selitti hänen käytöstänsä siten, että kun hänen ystävällensä, jota hän oli aina auttanut, kävi näin hullusti, häpesi hän sitä ettei ollut tästä ennen ilmoittanut, eikä sentähden tullut.
Mutta tämä oli hänen mielestään heikkoutta. Ja mitä pitemmälle aika kului sitä vähemmin näytti se hänen luonteensa mukaiselta. Tällainen kolaus olisi hänen pitänyt ottaa miehekkäästi niin kuin yhteisenä onnettomuutena, joka heidät yhdisti; — siten voitaisiin paljon parantaa ja kaikki kantaa.
Mutta että hän jätti hänet näin yksin koko päiväksi, se masensi häntä tunti tunnilta yhä enemmän, kunnes palvelustyttö tuli sytyttämään lamppua.