Noiden kolmen kauppahuoneen kautta ei hän olisi niinkään vähän kadottanut.
Jo kauvan aikaa oli hän aikonut pelastaa itsensä, mutta aina tähän hetkeen asti arveli hän vielä olevan aikaa siihen.
"Luonnollisesti olen minä jo kauvan aikaa tuntenut nämä asianhaarat", — sanoi hän mahtavasti, "mutta luulen niinkuin aina ennenkin olen luullut, että ennen kaikkea on koettaminen voittaa aikaa — eikä menetellä liian hätäisesti, — vaan koittaa järjestää —"
Hänen suureksi kummastukseksi päästi Törres Vold kuivan naurun ja sanoi:
"Minä vaadin että vekselit protesteerataan viimeistään maanantaina."
Pankinpäällikkö ojensihe. Olisi jo aika masentaa hiukan tuota nuorta voimaa.
"Tämä on kaikissa tapauksissa johtokunnan asia, joka on ratkaistava tavalliseen tapaansa. Mikä on teidän mielipiteenne, konsuli With?"
Pankinpäällikkö ei edes katsonut häneen, niin varma oli hän vastauksesta.
"Minä yhdyn täydellisesti herra Vold'iin", — sanoi konsuli With epävarmasti.
Pankinpäällikkö säpsähti. Hän ei tietänyt että konsuli With, jonka tulot eivät suinkaan riittäneet, oli aikoja sitten joutunut Törres Vold'in kynsiin, ja että tämä nyt ensi kertaa käytti valtaansa. Christensenin katse kulki konsulista tuohon nuoreen voimaan, jonka hän itse oli vetänyt esille. Ja hän tunsi ettei koko hänen ryhtinsä ja mahtavuutensa tulisi tekemään mitään vaikutusta tuohon varmaan talonpoikaan, joka luotti rahoihinsa, mitään muuta ajattelematta.