Jo aikaisin keväällä sai hän puotinsa avatuksi, ja koko kaupunki riensi nyt sinne.
Täällä oli hän noudattanut samaa järjestelmää kuin ennen rouva Knudsenin puodissa kun he yhdessä neiti Thorsenin kanssa käänsivät koko puodin nurin yhtenä yönä. Rouva Jessen oli nytkin ollut hänen apunaan.
Nyt istui rouva Jessen pääkassassa, hienon kalterin takana, kuin harvinainen lintu häkissä. Hän hymyili vienosti ja katseli ylös lempeillä silmillään, ja nyökäytti silloin tällöin päätään pienelle miehelleen, joka oli myöskin saanut siellä tuottavan paikan ensimäisenä puotipalvelijana. Kotona oli hänellä oiva poika, jonka kehdosta kaupungilla tiedettiin kertoa yhtä monta sukkeluutta, kuin pojalla oli punasta hiuskarvaa päässä.
Mutta pankinjohtaja T. Vold'ista ei enään sanottu mitään kokkapuheita. Perin typeränä pidettiin sitä, joka vielä viittasi "rouva Knudsenin kassaan". Paljon suuremmoisemmin olisi sen pitänyt tapahtua, tuollaisen rikkauden hankkimista varten. Syytä oli ihailla tuollaista omatekoista miestä ja Jumalan siunausta.
Tässä asemassaan saattoi hän tuottaa pienelle yhteiskunnalleen kaikkea sitä vahinkoa, joka syntyy kun ahnas rahamies lukua pitämättä mistään hallitsee pankkia ja krediittiä. Hänen silmänsä olivat kaikkialla, ja missä äyrikin oli saatavissa, siihen iski hän kyntensä, ryöstäen köyhemmiltä kaiken ansion. Jos joku pieni kauppaliike alkoi kukoistaa, pani hän heti esteen krediitille, panetteli sen omistajaa ulkomaalaisille, joiden kanssa hän sitten itse teki sitoumuksia, karkoittaen siten entisen liikemiehen. Hän oli kaikkialla mukana, kaukana ulkopuolella omaa varsinaista kauppaliikettä, merikaupassa ja kaiken laatuisissa kauppayrityksissä. Hän ei ylenkatsonut kahta kruunua, kun sai sen ottaa toiselta.
Sentähden palveltiin häntä kuin Moloch'ia, vielä suuremmassa määrässä kuin pankinpäällikköä, sillä Vold'in kaltainen ei hän kumminkaan koskaan ollut. Kaikki kauppiaat kumartelivat häntä, hiipivät piiloon pienine lihapaloineen ja uskalsivat tuskin sanomalehdissä ilmottaa peläten että tuo suuri mies, aavistaen heillä olevan jotakin menekkiä, ryöstäisi heiltä leivän.
Sentähden tulikin hän valituksi kaikenmoisiin kunnallisiin toimiin, seuroihin ja yhdistyksiin.
Ilman hänen nimeänsä olisi paras liike joutunut häviöön. Jos joku häntä loukkasi, voi yhtä hyvin heti mennä pormestarin luo kirjoineen.
Kun hän sentähden parin vuoden kuluessa oli tyhjentänyt kaupungista kaikki mitä sieltä lähti ja käyttänyt hyväkseen kaikki mahdolliset edut ja elinkeinot, pisti hänen päähänsä, että nyt kun hän oli jo yli kolmenkymmenen vuoden vanha pitäisi hänen päästä valtiopäiville.
Kaupungissa oli tapana, että jos joku oli rikastunut, hän pistäysi valtiopäivillä.