Oikeistolle ei hän hiiskunut mitään; mutta ystävänsä pastori vilkutti ainoastaan merkitsevästi silmäänsä hänelle, puoltaessaan häntä. Vasemmistolle huomautti hän olevansa itsenäinen mies, joka oli noussut kansan syvistä riveistä, ynnä muuta senkaltaista, jota he pitivät tärkeänä. Hän ei sitäpaitsi ollut vaarallisesti sivistynyt ja oli rikas mies, joka kävi kirkossa.
Ainoastaan "Työväen yhdistys" ei tahtonut valita häntä. Heidän puheenjohtajanaan oli Simon Varhoug, joka varoitti heitä Törres Voldista. Mutta silloin meni Törres alas ranta-aittaan ja sanoi kaikkien kuullen: No Simon, kun olet sosialista…
Kauhistuneena rupesi viisas Simon vastustelemaan; mutta sana levisi kaupungille; jopa sanomalehdessäkin kirjoitettiin, että vahvoja sosialistisia virtauksia on ruvennut liikkumaan "Työväen yhdistyksessä"; ja kun Simon Varhoug tuli aivan liikutettuna erääseen satunnaiseen kokoukseen puhdistamaan itseänsä ja tovereitansa noista hirveistä syytöksistä, täytyi hänen ystävänsä ja toverinsa Halvor Röidevaagin ilmoittaa hänelle, että joka ainoa yhdistyksen jäsen oli eronnut työväenyhdistyksestä, jonka tähden sali oli tyhjänä. Ja seuraavana päivänä ei tuosta uhkeasta yhdistyksestä ollut muita jälellä kuin nuo kaksi jalokiveä: Simon Varhoug ja Halvor Röidevaag, kertoi samainen lehti.
Niin tuli Törres Vold valituksi suurella enemmistöllä.
Alussa hän katui, eikä viihtynyt ensinkään valtiopäivillä. Hän luuli kauvan aikaa, että hänestä tehtiin pilaa.
Saman tapainen tunne jonka hän tunsi ennen nuorena seisoessaan tuon juovan edessä, joka eroitti hänet korkeammasta yhteiskuntaluokasta, saattoi hänet nytkin levottomaksi tuossa totisten miesten keskessä, jotka keskustelivat pöytäkirjakomitean ehdotuksista ja monesta muusta asiasta, jota ei hän ymmärtänyt.
Mutta jälestäpäin hankittuaan tietoja noista miehistä, jotka puhuivat niin mahtavasti ja näyttivät niin rohkeilta, sai hän tietää että he olivat köyhiä, toinen köyhempi toistaan, … ha! … tuikiköyhiä kaikki! Ha, ha, ha! Mitä välitti hän heidän terävistä r—r'istä ja paksuista niskoistaan! Siellä oli pari rikasta miestä, joidenka seuraan hän liittyi, teki tuttavuutta monen muun rikkaan kaupunkilaisen kanssa, ja pääsi pitkälle seuraelämässä kukistumatta.
Itse kokouksissa oli hänellä tavattoman ikävä; mutta käytävillä ja portailla, aina kellarikerroksesta ylös lehterille, oli hänestä hauska kuleksia. Iltapäivällä kun kaikki huoneet olivat valaistut, ja koko rakennus lämmitetty, vaelteli hän kuulumattomasti pehmeillä matoilla, käytävältä käytävälle, ohi kumartelevien vahtimestarien, poikkesi ravintola-huoneesen, istui siellä hetkisen mukavassa nojatuolissa nauttien virvoitusjuomia, ja näyttäydyttyään milloin missäkin paikassa lähti uudestaan liikkeelle; ja kun hän vielä lisäksi tästä kaikesta tiesi saavansa maksun, niin sekös oli hänen mieleensä.
Ja kuinka hyvin hän käsitti, että nuo talonpojat, joita hän täällä tapasi, vaan joista hän kaupungin tukkukauppiaana pysytteli erillään ja joiden kotielämän ja ahtaat olot hän tunsi — olisivat kernaammin myöneet sielunsa autuuden, kuin luopuneet mukavasta elämästään tuossa palatsissa.
Hän tunsi itsensä levolliseksi erittäinkin puheensa jälkeen.