Ajatuksen siihen oli hän saanut pastori Opstadilta ja odotti nyt ainoastaan sopivaa tilaisuutta sen esittämiseen. Eräänä aamu-päivänä, kun sali ja lehteri olivat täynnä kuulijoita ja keskustelu-aineena oli joku koulukysymys, nousi hän ylös puhumaan, ilmoittaen puolestaan seisovansa kokonaan lapsuuden uskon pohjalla. Hän tiesi kyllä että nykyaikaan ei semmoista pitäisi sanoa, jos mieli kantaa sivistyneen ja eteenpäin pyrkivän miehen nimeä; mutta hän oli yksinkertainen suora mies, joka oli lähtenyt kansan syvistä riveistä. Niin, hänestä tuntui rakkaalta saada tässä salissa tunnustaa, ettei hän ollut joutunut kauvemmaksi kuin lapsuuden uskon vahvalle pohjalle ja hän tahtoi rukoilla Jumalaa, ettei hän koskaan joutuisikaan sen kauvemmaksi.
Tämä puhe herätti huomiota ja yleisesti kummasteltiin, kuinka tuo nuori mies, samalla kun hän vähässä ajassa oli koonnut itselleen omaisuuden, ennätti ottaa osaa uskonnollisiin kysymyksiin. Ja vaikkei hän koskaan enään lausunut mitään, pidettiin häntä tämän jälkeen paraimpina kykynä valtaistuimen ja kirkon puolella.
Hänen kotikaupungissaan iskivät oikeiston miehet silmäänsä pastori
Opstadille ja puristivat lämpimästi hänen kättänsä.
Vasemmisto jäi siihen tavallisuuden mukaan ottamaan mittaa omista pitkistä nenistään ja kiroilemaan siitä että siis oli hänkin heidät pettänyt.
Mutta Simon Varhoug kuiskasi ystävälleen:
— "Sanoinhan sen? — Siinä on piru tuossa miehessä."
Mutta suurinta huomiota herätti kuitenkin se, kun pääkaupungin lehdissä kerrottiin virallisesti ja varmasti, että herra valtiopäivämies, tukkukauppias ja pankinjohtaja T. Vold nimitetään pyhän Olavin ritarikunnan jäseneksi, — tiedonanto teki aivan valtavan vaikutuksen.
Nekin jotka olivat tottuneet paikkailemaan mokomia koristuksia vaipuivat ajatuksiin; naiset silmäilivät syrjittään miehiänsä ja aprikoivat: sellaista et sinä saa milloinkaan; niin — pikku porvarit ja yhteiskunnan vähäpätöisimmätkin — ne istuutuivat yksinään ja ryhmittäin, isä ja äiti lasten sängyn vieressä, istuivat siinä ja tuijottivat, yhä punniten sitä, että tämä mies, joka kaikkein tieten ei ollut muuta tehnyt kuin toisia vahingoittanut, että tämä mies oli löydetty ja että häntä oli ennen muita kunnioitettu.
Että tämä kaukaisen paikkakunnan kaikella vääryydellä koottu rahaläjä, että haju siitä oli voinut levitä aina Tukholmaan saakka! — Se heitä hämmästytti ja se sai heidät ajatuksiinsa vaipumaan. Eikö ollut oikeastaan heidän puolestaan kurjaa ja lapsia kohtaan ihan väärin että heitä kasvatettiin siihen, että se on rehellisyys joka maan perii. Sillä eihän se ollut ollenkaan totta. Ja ryöstettiinhän heiltä siten yksi mahdollisuus toimeen tuloon tässä maassa, kun heitä pakotettiin lukemaan ja oppimaan ja kun heissä herätettiin kunnioitusta tietoihin samalla kun heiltä salattiin, että tie yhteiskunnan juuripuolilta sen latvaan oli tehty ainoastaan niitä voitonhimoisia varten, jotka eivät koskaan mistään hävenneet, niitä teeskentelijöitä varten, jotka eivät koskaan silmiänsä räpäyttäneet.
Mutta tuon suuren miehen edessä kääntyivät kaikki terävät piikit maata kohden, ja koko kaupunki mateli hänen edessään, kun hän kesällä palani valtiopäiviltä. Kaikki liikemiehet, jotka sillä välin olivat löytäneet jonkun luun järsittäväkseen, piilottivat huolellisesti saaliinsa ja ilmestyivät luikerrellen suuriin kansalaispäivällisiin, jotka pidettiin klubbilla, kotiin tulleen herra Voldin kunniaksi.