"On vaikea tulla yksimielisyyteen?" — kysyi hän hienosti.
"Ei — nyt olemme me yksimieliset" — huudahti Törres Vold, ilosta loistaen; — "eikö totta — rouva!" — Rouva oli kohonnut seisaalleen, he seisoivat käsikädessä, hymyilevän pankinjohtajan edessä. Rouva Steiner käänsi päänsä Törres Voldin voimakasta olkapäätä vastaan ja kuiskasi: "Niin olkaamme yksimieliset" —.
Kun hän myöhään yöllä kulki kotiinsa juhlasta, joka oli muodostunut myrskyiseksi kihlajaisjuhlaksi, teki Törres kierroksen, sittenkun oli seurannut morsiantaan hänen asuntonsa ovelle.
Hiljaisessa tyynessä kesä yössä harhailivat tuoksut niityiltä ja kanervikko kankailta kaupunkiin. Törres seisahtui muutamaan kulmaan ja hengitti syvästi ilmaa keuhkoihinsa, ja tuon tutun maaseutu ilman mukana muistuivat hänen mieleensä lapsuuden ja nuoruuden päivät — ne oli aikoja ne, joita hän ei ollut joutanut viimeisten kiireisten vuosien aikana muistelemaan. Ei hän ollut ajatellut sukulaisiakaan, ja jos joku heistä tuli kaupunkiin, oli hänellä ensimmäisenä huolenaan päästä heistä erilleen.
Mutta tänään koutuivat muistotkin hänen mielialaansa, joka oli niin viehkeä ja onnea täysi, ja hän ymmärsi oikeiksi papin sanat, että Jumala oli hänen työtänsä siunannut. Olihan hänen pitkin matkaa käynyt niinkuin Jaakopin! — Ja olihan hän nyt noiden seitsemän vuoden kuluttua saanut Raakelinsa, saanut ihanimman Raakelin, minkä yksikään mies voi toivoa omaksensa.
Huoneensa edustalle seisahtui hän, tarkasteli tuota kultakirjamilla kirjoitettua omatekoista nimeänsä, mutta ylhäällä suurissa saleissa ja makuuhuoneessa palasivat hänen ajatuksensa takasin tuohon ihanaan naiseen, noihin ihmetteleviin vieraihin ja hänen omaan kaikkia hallitsevaan voimaansa.
Ja kun hän oli riisuutunut ja mennyt levolle, alkoi hän ajatella lapsiansa ja hän alkoi miettimään mikä olisi pantava esikois pojan nimeksi.
Yhtäkkiä ikäänkuin ilmestyksen kautta sattui se hänen mieleensä ja hän mainitsi sen puoliääneen pimeässä, ikäänkuin kiitollisuudesta.
Jaakoppi — on nimi. — Jaakoppi on se nimi, jota hänen poikansa tulisi kantamaan ja itse opettaisi hän poikaansa tätä nimeä kunnialla kantamaan.
Loppu.