"Kuinkas te viihdyitte suurkäräjillä Kristiaaniassa?"
"Vallan mainiosti", vastasi Törres.
"Mutta eikö ollut hiukan vaikeata tuolla tavalla noin päästä kaikkialle."
"Mitäs tyhjää, minä en ujostellut, olinhan minä rikkaampi kuin kaikki nuo yhteensä", sanoi hän ja nauroi noilla suurilla vahvoilla hampaillaan häntä vasten kasvoja, että rouva Steiner taas hiukan peräytyi.
Mutta kun Törres Vold nyt kerran oli antautunut liukumaan, niin kertoi hän niinkuin vanhalle uskolliselle ystävälleen kaikki, mitä hän näitten vuosien kuluessa oli toimittanut.
Sen hän heti näki, ettei nyt voinut olla puhetta ivaamisesta, nyt oli asiat sillä kannalla, että menneisyys oli unohdettava ja että tuo nainen oli otettava mukaan, sillä nyt hän itse seisoi kunniassa kukkuloilla, tuo toinen turvatonna.
Ja yht'äkkiä tunsi hän koko luontonsa kohoavan, ajatellessaan että hänen nuoruutensa kaikista mahdottomin unelma oli toteutumaisillaan. Tuo nainen, joka oli ollut ja oli vieläkin yksi noita kaikkein hurmaavampia, ja joka oli ollut niin huimaavan korkealla, hänet oli nyt mahdollista valloittaa; hän tahtoi suudella hänen valkoista niskaansa ja taivuttaa sitä samalla. Ja samalla kun hänessä rakkaus leimahti ilmi tuleen, samassa oli siihen sekaantunut kostonkin tunnetta, juuri niinkuin hän naista tahtoikin rakastaa.
Rouva Steiner oli unohtanut laskunsa ja tunsi itsensä aseettomaksi. Tuo alkuperäinen raaka voima, jota hän jo ennen oli talonpoikaispojassa ihaillut valloitti hänet yhtäkkiä, hän kalpeni kalpenemistaan, kuullessaan toisen puhuvan, hän oli aikonut punnita ja miettiä, mutta nyt tunsi hän kaikki päättyvän sillä että tuo toinen otti hänet puoleksi väkisin.
Useita kertoja olivat muutamat juhlatoimikunnan herrat huolestuneina etsineet kunniavierasta ja samassa aina hienotunteisuudesta vetäytyneet takaisin.
Törres Vold tarttui hänen käteensä ja sanoi: nyt minulla on kaikki, paitsi yksi kaikkein korkein, sallikaa minun nyt viedä teidät niihin huoneisiin, joista te kerran karkoititte minut ulos, niin olemme kuitit — ja kahden kertaisesti onnelliset. Rouva Steineriä puistutti, mutta samassa lähestyi heitä varovasti pankinjohtaja Christensen.