"Niin mutta, eikö hän teidän mielestänne kuitenkin mene liika pitkälle?" kysyi rouva Knudsen varovaisesti ja punastui — ja hän punastui hyvin vähästä.
"Ei ollenkaan, ei ollenkaan!" huudahti täti Sofia ja ojensi täyteläistä ylä ruumistaan, "se on päinvastoin hyvä, että asioista keskustellaan; siitä on hyötyä kaikille ja enin kaikista nuorille neitosille."
"Luuletteko todellakin että siitä on Julialle hyötyä, että —"
"Sen asian vuoksi voi hän kernaasti seurustella rouva Steinerin kanssa, mutta se, mikä minua suututtaa", sanoi täti Sofia ja kumartui työnsä yli, "se on, että hän on olevinaan, niinkuin hän ymmärtäisi kaikki rakkauden ja aviosäädyn salaisuudet —"
"Niin mutta olihan hän naimisissa."
"Pyh!" — Täti Sofia puhalsi hyvin ylenkatseellisesti, — "siitä ei kannata puhua. Hän naimisissa! — Ei — sellainen nainen kuin te, vaikka teidän miehenne olikin paljo vanhempi —"
Rouva Knudsen alkoi taas punastua; mutta onneksi ilmaantui piika ovelle ja pyysi neiti Sofiaa tulemaan kyökkiin.
Salissa olivat lamppu ja kynttilät sytytetyt, niinkuin olisi odotettu lisää vieraita; rouva Knudsen istui rauhallisena ja totisena käsityönsä ääressä, — hän oli niinkuin kotonaan Krögerin perheessä. Näiden kahden kauppahuoneen välillä ei ollut koskaan ollut mitään kilpailua, vaikka he vähitellen tulivat käyneeksi kauppaa samoilla tavaroilla. Mutta Cornelius Knudsen oli alkanut kauppauransa vanhan Brandtin luona ja avannut liikkeensä hänen avullaan, kun Brandtin kauppa enemmän kääntyi muoti- ja korutavaroihin. Ja monta vuotta työtä tehtyään oli kummallakin kauppahuoneella oma yleisönsä; Brandt oli tuo vanha hieno liike, ja Cornelius Knudsen möi kaikellaista sekatavaraa vähävaraisemmille.
Sentähden olikin Gustaf Kröger järjestänyt kaikki nuorelle leskelle, kun Knudsen kuoli; hän kirjoitti edelleenkin toisen vekseleihin ja papereihin ja auttoi joka vuosi tilin päätössä. Ne, jotka olivat uskoneet, ettei rouva Knudsen huolisi pienestä herra Jessenistä, olivat vakuutetut siitä, että hän pyrki rouva Krögeriksi; sillä kaikki olivat vakuutetut siitä, että noin kaunis ja hyvissä varoissa oleva leski ei voi olla menemättä uusiin naimisiin.
Ja kun Gustaf Kröger tuli sisään ja näki hänen istuvan niin kodikkaasti lampun valossa hänen oman pöytänsä ääressä, sanoi hän ajattelematta — niinkuin hänen tapansa oli: