Jo ensi päivänä kuin Törres palveli Cornelius Knudsenilla, varasti hän rahalaatikosta.
Ensi kerralla ei hän pistänyt taskuunsa enempää kuin 10 äyriä ja se tapahtui iltapäivällä silloin kuin herra Jessen sytytti kaasua puodissa.
Koko päivä oli kulunut työhön ja opetuksen saantiin ja useita kertoja oli hänet lähetetty vaihtamaan setelirahaa laatikosta. Ja siellä oli hän nähnyt hopearahoja ja toisen toistaan suurempia seteleitä.
Joka kerta kuin hän näki nämä rikkaudet tunsi hän kipua rinnassaan. Ja kun tuo nuori nainen taikka herra Jessen itse kaivelivat käsineen kassassa, heittelivät vaihdetut rahat pitkin tiskiä ja nakkasivat nuo kallisarvoiset setelit noin huolettomasti alas laatikkoon, samalla kuin he juttelivat ostajien kanssa, — silloin seisoi Törres kuin kuumilla kivillä; kuinka helposti voisivat he tulla antamaan liika paljon takaisin tai kadottamaan rahoista jotain, tai — ja se oli kaikista vaikeinta kärsiä: jos herra Jessen ja neiti Thorsen mahdollisesti ottaisivat jotain itselleen?
Herra Jessen teki koko aamupäivän alituista pilaa tuosta vastatulleesta talonpoikaispojasta — suureksi hauskuudeksi neiti Thorsenille ja juoksupoika Reinertille. Mutta Törres ei ollut siitä tietävinäänkään, hänen tiedon halunsa ja se nopeus, millä hän käsitti kaikki mitä hänelle opetettiin, ei antanut pitemmältä aihetta ivaan, ja sitä paitse oli puodissa kiire.
Kun tuli paljon väkeä, veti herra Jessen pientä kellon nuoraa ja rouva Knudsen tuli alas konttoorista auttamaan. Törres pysyttelihe heti hänen läheisyydessään ja vaikka hänen kohteliaisuutensa olikin kömpelöä, oli se kuitenkin rouvan mieleen. Herra Jessen luuli taas edistävänsä tarkoituksiaan parhaiten siten että hän käyttäytyi niin kuin olisi hänen suhteensa rouva Knudseniin jo ollut sellainen, ett'ei hänen tarvinnut sitä peitellä.
Koko päivän kuluessa koetti Törres olla rouvalle niin suureksi avuksi kuin hän voi ottaessaan tavaroita hyllyltä ja pannessaan niitä taas kokoon, jossa työssä rouva häntä mielellään neuvoi.
Talon tapa oli se, että herra Jessen söi ateriansa äitinsä luona; kun hän tuli takaisin, söi neiti Thorsen rouvan kanssa, ja viimeksi sai Törres mennä kyökkiin.
Törres, joka käytti jokaista tilaisuutta oppiakseen, kyseli neiti Thorsenilta, sillaikaa kuin herra Jessen oli poissa, kaikellaisia asioita; ja neiti Thorsen oli hänelle aina ystävällinen. He olivat näet heti, hän ja herra Jessen, tulleet selville siitä, että tämä uusi talonpoikaispoika ei oikein sopinut seisomaan isomman ikkunan tienoilla pitsien ja hienojen naistavarain keskessä. Hän sopi sitävastoin erittäin hyvin punnitsemaan kahvia ja sokuria alapäässä puotia, jossa oli hämärämpää ja likaisempaa. Täällä neiti Thorsen häntä sentähden enimmäkseen opasteli.
Törres ei väittänyt vastaan; hän oli toimessaan ja hyvällä tuulella. Ja vaikkakin hänen tapansa koettaa olla mieliksi olikin liika kömpelöä tälle hienolle kaupunkilaisneitille, niin oli hänen maalta peritty tapansa olla tyttöjen kanssa niin varma, että neiti Thorsenista oli hauskaa olla hänen läheisyydessään, kun hän näytteli hänelle hyllyjä ja laatikoita, opetti hinnat ja neuvoi häntä mittaamaan ja punnitsemaan. Neiti Thorsen rakasti kaikessa hiljaisuudessa herra Jesseniä, joka puolestaan kohteli häntä arvokkaan ylimielisesti. Hän näki hyvin kyllä sen, mistä koko kaupunkikin puhui, kuinka helposti saattaisi tapahtua että herra Jessen menisi naimisiin lesken kanssa; hän kärsi hiljaisuudessa mutta toivoi sentään yhä. Hymyily, pieni hyväily ohimennessä taikka vaan silmäys voivat elähyttää hänen toiveitaan pitkäksi aikaa ja hän kuristi ja koristi pienen viehättävän vartalonsa niin herra Jessenin maun mukaisesti kuin suinkin voi sen arvata. Ei yhdelläkään naisella koko kaupungissa ollut sellaista vartaloa kuin hänellä, siitä olivat kaikki hänen ystävättärensä samaa mieltä.