"Onko täällä tulipalo?" kysyi hän ja riuhtasi itsensä irti.
"Ei, se olen vaan minä — Vold, minä tulin vaan puhelemaan pari sanaa teidän kansanne, neiti!"
"Hyi, kuinka minä pelästyin", huokasi neiti Thorsen ja paneutui takaisin vuoteelleen: vasta nyt hän oikein heräsi; ja samassa vetäytyi hän seinään ja kysyi uudelleen hätääntyneenä, mitä hänellä oli täällä tekemistä?
Ei muuta kuin tahtoisi vähän puhella hänen kanssaan.
Hänen pitää mennä heti, heti — sanoi neiti ja alkoi vapista, mitä hän tahtoo, hehän ovat yhdessä koko päivän.
Se on juuri se, että he ovat yhdessä koko päivän eivätkä kuitenkaan saa puhella rauhassa, hän on niin yksin, ei kukaan välitä hänestä vähääkään. —
Neiti Thorsen lepäsi silmät auki pimeässä ja kuunteli hänen sanojaan, jotka hän kuiskaili surullisella ja kunnioittavalla äänellä. Hän voi kuulla, että Törres oli laskeutunut polvilleen hänen vuoteensa viereen; mutta kun ei Törres siitä näkynyt aikovan tulla lähemmäksi, makasi hän rauhallisesti ja kuunteli häntä vapisematta.
Neiti oli aina ollut niin hyvä ja ystävällinen hänelle, aina siitä saakka kuin hän tuli; mutta juuri siitä syystä ei hän enää voi kestää kauemmin —
Mitä hän ei kestä? — kuiskasi neiti Thorsen vastaan.
Niin — kyllä neiti tietää sen, mitä hän tarkottaa.