Mutta tuolle tyhjälle paikalle asetti hän rouva Knudsenin, ja kun hän hetken aikaa oli katsellut tämän hienoja, totisia piirteitä ja tuota mustaa tukkaa, niin häntä melkein hävetti, että tuolla pienellä pörriäisellä neiti Thorsenilla oli koskaan ollut hänelle mitään merkitystä.
Mutta äiti lepäsi kauvan valveillaan ja hautoi huoliaan Antonista, joka siis kaikista huolimatta oli joutunut tuohon suureen vaaraan. Ja kun hän ajatteli poikansa kauheata elämää, niin tuli hän ajatelleeksi, etteiköhän sittenkin olisi parasta, että hän menisi naimisiin, vaikka olikin niin nuori.
Ennen oli hän aina pannut vastaan, kun joku viittaili Antonin suhteesta rouva Knudseniin. Mutta nyt alkoi se näyttää hänestä pelastukselta. Rouva Knudsen oli ollut ennen naimisissa — ja vielä vanhan miehen kanssa; hän kyllä ymmärtäisi, ja hänen kanssaan voisi äiti puhua; molemmat he yhdessä pitäisivät huolta hänen Antonistaan ja tekisivät hänet onnelliseksi.
Mutta seuraava päivä oli vielä vaikeampi herra Jessenille. Sillä tänäkin yönä oli Törres hiipinyt neiti Thorsenin luo, joka kyllä oli aikonut lukita oven, mutta joku oli ottanut avaimen pois ja häntä hävetti mennä sitä kyselemään.
Hän oli muuten ollut yhtä rauhallinen ja tottelevainen kuin eilenkin, mutta leikillisempi, niin että neiti Thorsenin oli pitänyt nauraakin pari kertaa, vaikka pelkäsi kovasti.
Hän tulee — oli hän sanonut — pyytämään anteeksi ilkeää epäluuloaan, ja tuo oli kauniisti tehty.
Ja sentähden oli heidän välillään tänäpäivänä tuollainen rauhallinen sopu, joka kiusasi herra Jesseniä enemmän kuin avonaisin pilkka. Hän poistui konttoriin ja alkoi työskennellä kirjain kanssa; mutta hän oli niin hajamielisen näköinen, että rouva Knudsen hyvin osanottavaisesti ja ystävällisesti kysyi, oliko hän sairas.
Nykyisessä mielentilassaan liikutti tämä ystävällisyys häntä niin, että hän katsoi rouva Knudsenia lämpimästi silmiin; ja rouva Knudsen punastui.
Ei ollut muuten ensi kerta kuin hänen ensimmäinen puotilaisensa uskalsi katsoa häntä tuolla tavalla; eikä hän siitä ehkä nytkään olisi sen enempää välittänyt. Mutta sittenkun hän oli tullut leskeksi, niin viittaili koko maailma tähän asiaan — Kröger myöskin. Jos olisi saanut elää rauhassa, ei hänen mieleensä kenties olisi johtunutkaan mennä uusiin naimisiin. Vanha Cornelius Knudsen oli ottanut hänet silloin kuin hän oli hänellä puotinaisena; oli helpoitus, kun hän kuoli, ja häneen jäi siitä jonkunlainen vastenmielisyys miehiä kohtaan.
Mutta nyt ne suhisivat lakkaamatta hänen korvissaan, aina oli hänellä nämä miehet kintereillään, ensiksi herra Jessen lämpimine silmineen, sitten Gustaf Krögerin avosydäminen leikinteko —, ja kaikki tuo saattoi hänet epävarmaksi, niinkuin olisi se ollut jotain ihan välttämätöntä.