Mutta kun hän aikoi ryhtyä uudelleen työhön, tunsi hän, ett'ei hän nyt enää onnistuisi, kun tuo tyttö ei ollut läsnä. Ainoastaan hänen silmäinsä alla sai hän kätensä tottelemaan.
Häneen tuli kirpeloiva kaipaus koko ruumiisen; hän ei voinut kestää kauvemmin. Sammutettuaan liiat kaasuliekit ja kehoitettuaan pesuvaimoja hyvin lämmittämään isoa uunia, että lattia olisi huomenna kuiva, veti hän saappaat jalastaan ja hiipi ylisille.
IX.
Törres oli varmasti laskenut saavansa auringon paistetta tuoksi suureksi päiväkseen; sentähden tuli hän hiukan alakuloiseksi, kun aamulla varhain haparoi puolipimeän puotinsa läpi ottaakseen luukut pois ikkunoista: ulkona oli raaka, kylmä ja pilvinen syyssää.
Hän alkoi työskennellä ikkunoissa; mutta kaikki oli muuttunut toiseksi, kuin eilen illalla iloisen kaasun valaistessa; tuo kylmä harmaa valo, joka imi pois heleyden kaikista väreistä, vei häneltä rohkeuden.
Hän seisahtui ja alkoi epäillä omaa itseään. Tokkohan tämä mihinkään kelpaisi? Eiköhän kaikki ollut ihan hullua?
Mutta sitten kuuli hän neiti Thorsenin keveät askeleet ylhäällä rapuissa. Hän juoksi häntä vastaan tuohon pimeään porstuaan; he syleilivät toisiaan — onnellisina kuin vastanaineet ja kaikki epäilys oli samassa kuin pois puhallettu.
Mutta valoisassa puodissa ujostutti neiti Thorsenia, hän punastui ja änkytti, kun Törres hyvin totisesti sanoi: "Tahdotteko auttaa minua — neiti?"
Tämä oli sellaista ilveilyä; he olivat loistavan onnellisia, eikä kukaan tiennyt siitä mitään.
Tuli sana herra Jesseniltä, ett'ei hän voi tulla vielä tänään; ja nyt odottivat he jännityksellä rouva Knudsenia.